Ihana, kamala, kaunis ja läski

“Olethan sinä kyllä aikamoinen epävakailija ystävä hyvä”

Tällaisen kommentin sain tänää.

Oon pitempään halunnu kirjottaa kehonkuvastani. Tai siis, siitä miten nään itteni. Tuntuu, että oon tosi sairas. Mulla on kilpirauhasen vajaatoiminta, yliliikkuvat nivelet, madaltumaa ja kulumaa L4-5 välilevyissä, krooninen keskivaikea masennus, posttraumaattinen stressioireyhtymä, oon ylipainonen ja mulla epäillään epävakaata persoonallisuushäiriötä. Olen myös aikoinani syömisvammaillut, ja satuttanu itteeni tahallani ja yrittäny tappaa itteni useemman kerran. Kärsin paniikkikohtauksista epäsäännöllisen säännöllisesti ja mulla on välillä todella pahaa ahdistusta. Oon kärsiny burnoutin. Yleensä ko mullon flunssa niin se kestää viikkoja, koska mulle ei nouse kuume.

Mä olen BMI:n mukaan 40 kiloa ylipainoinen. Oon 170 cm pitkä ja vaaka näyttää 110 kg. Mun pitusen pitäis painaa 69 kg, jotta on normaalipainoinen BMI:n mukaan. En tiedä näytänkö 110 kg painavalta. Tiedän, että mulla on paljon lihasta heppahommien takia ja oon käyny kehonkoostumusmittauksessa. Sitä läskiä en jostain syystä saa sulatettua pois. En väitä, että söisin aina terveellisesti, ei, en todellakaa. Mä herkuttelen viikonloppusin ja rehellisesti ehkä kerran viikossa syön roskaruokaa ja juon alkoholia. Tiedän, että noi voi olla ne syyt miksei se tipu. Kyl mä liikun. Mulle myös tuli 18 kg lääkkeistä, enkä muuttanu syömistäni, juomistani tai liikkumistani. Lääkkeet lopetettiin eikä paino tippunu. Lopetin karkin syönnin viikolla ja vähensin alkoholin käyttöö. Ei lähteny paino tippuu. Syön todella paljon kasvisruokia, kun kotona teen ruokaa se on aina vegaanista. Kylässä tai ravintolassa saatan syödä mitä tekee mieli.

Olen omasta mielestäni aivan järkyttävä valas. Oon niin ylipainonen, että pelkään, että koska sairastun 2 tyypin diabetekseen. Oon miettiny, että alan syömisvammaileen taas, koska paastoominen on ollut ainoo keino millä oon saanu painoo tiputettuu. Painon tiputtaminen on vaikeempaa, kun tupakan polton lopettaminen.

Olin eilen niin ahdistunu omasta painostani ja läskeistäni, että suihkussa puristelin läskejäni enkä kyenny ees itkeen, koska ahdisti niin lujaa. Mun päässä on hakannu koko viikonlopun yks kommentti mitä mulle sanottii perjantaina “…noin iso tyttö…”.

Vihaan itseäni. Vihaan itseäni ja ahdistaa niin lujaa, että jos voisin niin jäisin kotiin huomenna. En enää koskaa halua ottaa vaatteita pois toisen edessä. En näe itseäni viehättävänä.

 

Vaikka hävettää, niin haluan laittaa noi kuvat. Kiitos ja anteeks.

Ens kertaan, rakkaudella,

Wili

Syksy on saapunut

Pian taitaakin tulla vuosi siitä, kun alotin tän blogin kirjottamisen. Jeij, oon jaksanut tehä tätä jopa niin kauan :3

Mutta, mulle kuuluu oikeestaan iha hyvää. Siihen nähden siis, että oon koht viikon ollu flunssassa. Viime viikon keskiviikkona alko mulla, mies tuli kipeeks viime viikon tiistaina.

Koulu on alkanu ja lähteny hyvin käyntiin. Menin kaks kurssia uudestaan ja niistä molemmista oli koe viime viikolla. Parin viikon päästä sitten taas kaks koetta. Myöskin tänä syksynä musta tuli Teatteri Äärirajan tuottaja ja somevastaava, ja niissä hommissakin on riittänyt tekemistä.

Neilikalle on saatu kärryt selkään, sen kanssa on jo ajeltu useempi viikko ja mäkin opettelen ajaan. Oon nyt pari kertaa ollu kuskina, onneks kaveri opettaa. Mua jännittää välillä ihan hirveesti, koska kärryillä ajaminen on ihan erilaista, kun ratsastus. Jos oot hevosen selässä ja hevonen säikähtää jotain, lähtee peruttaa/kääntyy ympäri tjsp, niin voit kunnolla antaa pohkeita ja melkeempä pakottaa eteenpäin, ett “nyt mennää!”. Mut kärryjen kanssa tuntuu jotenkin… voimattomalta? Neilikka pelästy vesiletkua (kyllä :D) ja lähti peruuttaan, ja sit käänty takasin kotiin. Mä en tällön ajanu vaan kaveri, niin ei meinannu kaveri saada aluks Neilikkaa pysähtyy tai jatkaan eteenpäin. Kaveri sai Neilikan pysähtyyn ja mä hyppäsin kärryn kyydistä pois. Menin Neilikan pään viereen kävelee ja näytin sille, että tää vesiletku ei oo mikään paha käärme, että ihan hyvin voit mennä tästä. Ja sit se menikin. Pitää vaan muistaa, että se on 2-vuotias, nuori kokematon tamma, joka myös testailee. Pitää pysyä tiukkana!

41073965_10214557016613008_7084711106379251712_n

Voi olla, että mulla menee jotenkin “hypomaanisen hyvin”, koska mulla on tällä hetkellä kaks masennuslääkettä päällekkäin. Mulla oli tossa kuukausi sitten lääkäri ja kysäsin, että voitaisko Voxra vaihtaa siihen Seroniliin, kun on niin paljon halvempi ja sopi mulle hyvin. Niinhän me tehtii, eli kuukauden söin 300 mg Voxraa ja 20 mg Seronilii. Tänään oli kontrollilääkäri ja kaikki on hyvin, niin Voxra laskettiin 150 mg ja Seronil edelleen 20 mg. Kuukauden päästä taas kontrolliaika.

Myöskin kuukausi sitten mulla oli ainakin sata lääkeasiaa esim. voisko Pregabalinin lopettaa, koska oon lihonu sen lääkkeen takia, ja mulla tulee 3 vuotta ehkäsykapselin laitosta tammikuussa, niin se pitäis ottaa pois ja vaihtaa pillereihin. En ota uutta ehkäsykapselia, koska 3 vuoden sisään voi tulla raskauskyseeseen, jollon vaan pillerit on helppo lopettaa.

Pregabalin lopetettiin ja aluks mun selkä oli älyttömän kipee, mut se tasaantu siitä. Nyt on oikeestaa menty takasin siihen, mitä se oli ennen kun aloin Pregabalinii syömään. Sanoinkin lääkärille, että kyllä se kipu häiritsee elämää ja olis kauheen kiva, jos sille jotain vois tehdä. Lääkäri mietti toista masennuslääkettä, joka kans auttaa selkäkipuihin, niinkun Venlafaksiini. Venlafaksiinista mulle vaan tuli sitä anorgasmiaa ja seksihalut väheni mitättömiin. Ja siitäkin lääkkeestä taisin lihota, tai sit Venlafaksiinin ja Pregabalinin yhteisvaikutuksesta. Mut lihominen loppu, kun lopetin Venlafaksiinin, niin siks ainakin luulen, että sekin lihotti. Nyt en myöskään osaa sanoo, että onko multa kilo lähtenyt sen takia, että Pregabalin lopetettiin vai onko se jotain muuta… Aika näyttää, eiks je?

Olishan se hirveen kiva, jos laihtuis sen 18 kiloo, mitä lääkkeistä on tullu. Oon siis 100% varma, että noi kilot on tullu lääkkeistä, koska: mulle tuli kuukaudessa 8 kg lisää, kun söin kuukauden Mirtazapiinia, mulle tuli puolessa vuodessa 10 kg lisää, kun söin Venlafaksiinii ja Pregabalinii, ja painon nousu loppu, kun Venlafaksin lopetettiin, mut paino ei lähteny tippuun. Nyt on lähteny ees se kilo, kun Pregabalin on lopetettu. Mä en ole muuttanu mun liikunta- tai ruokailutottumuksia, tuskin yhtään, useempaan vuoteen. Viimesin radikaalein muutos oli 2016 kesäkuussa, kun ryhdyin kasvissyöjäks. Mutta aika näyttää..?

Mulla on tosiaan hirveesti ollu nyt energiaa. Viime viikolla huomasin, että kävin todella ylikierroksilla, puhuin vielä enemmän mitä normaalisti ja nopeempaa, ja en pysyny paikallani. Mutta flunssan alettua niin oon ollu vähän rauhallisempi. Kauhee motivaatio vaan olis lähtee lenkkeileen ja pyöräillen kouluun, ja haluis muutenkin vaan tehdä kaikkee, mutta mä koitan pitää itteni mahdollisimman paljon kotona, että paranen.

Paljon oon ajatellu tota paino asiaa viime aikoina. Kauheen kivahan se ois jos vaan vois huomenna herätä normaalipainosena ilman mitää rehkimistä, mut ei se maailma valitettavasti sillee toimi… On tähän kuukauteen mahtunu synkkiäkin ajatuksia, yhessä vaiheessa pyöri taas syömisvammailuajatukset päässä. Sori, jos joku ei pidä termistä “syömisvammailu”, mut mulle ei oo koskaan diagnosoitu mitään syömishäiriöö, niin en halua sanoo, että mulla on syömishäiriökäyttäytymistä. Vaikka onhan mulla selkeesti ihan vinksahtaneita ajatuksia ruuan suhteen.

l-29422-when-i-say-i-want-to-lose-weight-and-someone-says-lets-go-to-the-gym-thats-a-bit-extreme

Oon ajatellu, että kuvaisin sellasen vlogin, että täs mun normi viikko. Mut voisin koittaa kuvata sen sellasena jaksona, joka oikeesti kertois mun jaksamisesta, eikä niin, että kahen lääkkeen voimalla oon ihan Duracell-pupu.

Ens kertaan, rakkaudella

Wili