Kesätöitä

Mä pääsin Tanskaan kesätöihin tallille. Olin superinnoissani, ett jes, kesä hevosten kanssa! Tiesin, ett tulee oleen rankkaa, mut se ei haitannu.

No, mun matka tyssäs lyhyeen. Eilen hevonen potkas mua kyynärpäähän ja oikee käsi tulee oleen poissa pelistä sen verran pitkään ettei oo järkee jäädä tänne. Joten huomenna lennän takasin kotiin.

Ärsyttää todella paljon. Tänään paljo vähemmän kun eilen. Tää viikko mitä olin täällä niin oli aivan mahtavaa aikaa. Rankkaa, mutta hienoo. Hevoset on täällä upeita kisahevosia. Ja odotin niin innolla, että pääsen mukaan joihinkin kisoihin.

Mutta, tällästä se hevosalan työskentely on.

Toisaalta, ihan kiva mennä kotiin. Tiesin, että mulle tulee jonkinmoinen kulttuurishokki mikä tuli sillonkin kun menin Australiaan. Mut se meni ohi ja tiesin, että tääkin menee ohi. Se ei vielä kerenny kunnolla meneen ohi, joten siks ihan kiva mennä kotiin. Toisaalta en myöskään tiedä, että olisko mieli kestäny tätä kahta kuukautta.

Kesäkuun ainakin sairastan ja kattelin tossa jo kesätöitä Suomessa. Löysin kaks paikkaa, jotka olis heinäkuun ajan niin hain niihin. Saa nähä miten käy.

Ens kertaan, rakkaudella,

Wili.

 

Vlogin aloitus

Siitä saakka, kun oon pitäny blogia, oon samalla halunnu alottaa vlogin. Ja nyt oon päättäny, että alotan sen.

Musta tuntuu, että pystyn asiat selittää ja kertoo paremmin videolle, kun kirjottamalla. Eleet ja mielentilat on paljon helpompia näyttää videolla.

Päätin myös, että teen sen vlogin englanniks. Jatkan myös samalla tän blogin pitämistä suomeks ja linkkaan tänne aina uuden vlogin sit myös. 🙂

Tää kirjotus oli nyt vaan tämmöne “hei moi mullon vaa tämmöne ilmotusasia”.

Joten, seuraavaan kertaan

Rakkaudella

Wili

IMG_E4183

Kesätyö

Mä en viime kesänä menny töihin. Olin sairaslomalla, koska paloin loppuun. Jos en kesäks ois saanu sairaslomaa, niin olisin vaan menny pahempaan jamaan. Olin sairaslomalla toukokuun lopusta syyskuun 11. päivään eli 3,5 kk. En menny kouluun ekana periodina, vasta ekaan harkkaan.

Mä tossa vuoden vaihteen aikaan aloin  miettii kesätöitä, että jaksanko tänä kesänä ja mitä haluaisin, jos jaksan. Mä en vielä pääse tekeen sairaanhoitajasijaisuuksia, koska opintopisteet ei riitä ja jos meen hoitajasijaisuutta tekeen, niin haluaisin johonkin semmoseen paikkaan mistä hyötysin tulevaisuudessa.

Noh, päätin, että en vielä tänä kesänä hae hoitajasijaisuuksia. Mietin, ett mitä mä tykkään tehä. Mä tykkään hevosista. Vähän googlailin ja löysin muutamia suomalaisia tyyppejä, jotka etti hevosenhoitajia ulkomaille ja kotimaahan. Mietin, ett ois siistii lähtee kesäks ulkomaille, kun nyt saattaa olla “viimenen mahollisuus” tehä niin. Neilikka on 3 v. ens vuonna ja vaatii eri tavalla tekemistä sitten jossa haluun olla mukana.

Laitoin meilii noille suomalaisille, jotka asuu ulkomailla (USA, Saksa ja Belgia). Sit törmäsin tyyppiin, joka etti tanskalaisen tyypin puolesta Suomesta hevosenhoitajaa kesäks. Laitoin meilii, ett hei, oisin kiinnostunu. Se tyyppi anto mulle uuden meiliosotteen. Long story short; mä lähen 1.6 Tanskaan Tanskan maajoukkueratsastajalle hevosenhoitajaks! En vaan voi uskoo tätä, oon ihan hypenä tästä! 😀

Äitille en oo vielä kertonu, mut tänään soitan sille.

Mahtavaa kevään alkua, ens kertaan

Rakkaudella,

Wili

I-Love-This-Post-Funny-Horse-Meme-Picture

Loma

Tänään oli ensimmäinen lomapäivä. Tätä on odotettu. Vähän (ehkä) stressitöntä aikaa ennen harkkaa. Heti kyllä ens viikolla alan lukemaan uusintatenttiin, jonka käyn tekemässä harkan aikana.

Joululahjat on ostettu ja pakattu. Tänä vuonna en oo jaksanu laittaa mitään joulukoristeita enkä ees hakee mun kuusta varastosta. Tää on eka kerta muutamaan vuoteen, etten oo jaksanu tehä noita asioita. Yleensä oon tosi innoissani joulusta, ja joulukuusi on pystyssä ja koristeltu viimestään 15. joulukuuta ja jouluvalot partsilla 1. joulukuuta. Nyt oon vaan tehny kouluhommia, ollu teatterikerhon treeneissä ja kotona käyny nukkumassa.

Tammikuussa alkaakin ens kevään näytelmän treenaus kunnolla. Tää syksy harkkoja oli joka tiistai, tammikuussa on aina yhteiset treenit tiistaisin ja torstain, ja joka viikko on jaettuja treenejä. Jaetuissa treeneissä treenataan vaikka yhtä kohtausta ja ohjaaja pyytää tietyt tyypit paikalle. En saa kertoo näytelmän nimee vielä, koska nimen julkasu on tammikuussa. Huhtikuussa meillä on 5 näytöstä, jos joku teistä lukijoista asuu Tampereella niin suosittelen tuleen kattoon. Näytelmä kertoo yksinäisyydestä, ja perustuu tositarinoihin. Meidän kässäri on aivan mahtava. Facebookista löytyy Teatterikerho Ääriraja.

Tän vuoden viimeinen terapiakäynti oli tiistaina. Puhuttiin mun yksinäisyydentunteesta. Tunnen välillä olevani todella yksin, vaikka oonkin todella ekstrovertti. Mutta siitäpä se ehkä just johtuu. Mun kaikki kaverit on sellasia, että ne välillä tarvii omaa aikaa ja aikaa latautua yms. Mä lataudun, kun oon muiden ihmisten kanssa. Ja kun en voi olla muiden kanssa, niin lamaannun. Mä vaan lamaannun sänkyyn kattoon Netflixiä tai pelaamaan. Mä tarvin todella paljon muita ihmisiä ympärilleni, vähän liikaakin välillä. Mut tää ei oo aina ollu tällasta. Välillä oon ollu todella itsenäinen ja “mä pärjään”-meiningillä, etten tarvi ketään enkä mitään apua. Oon edelleen itsenäinen tietyissä asioissa, mutta tarvin paljon enemmän seuraa, mitä ihmiset pystyy mulle tarjoamaan, ja se lamaannuttaa mut. Ja koska on huono itsetunto ja masennus, niin aivot alkaa ajatteleen, että “ei kukaan susta tykkää/tykkää hengaa sun kanssa” tms vaikka järjellä tiedän, että se ei oo totta. Tässä kohtaa taas se järki ja tunteet alkaa kamppaileen, ja tunteet voittaa.

Eilen mun kaveri sano, että en anna tarpeeks krediittii itelleni mistään. En oikeestaa kehu itteeni yhtää mistää. Mun kaverin äitiki oli kysyny tältä kaverilta, että miks jotenki “kuuluttaa suureen ääneen tietämättömyyttään, vaikka se tietää paljon”. Mut en mä omasta mielestäni tiedä tai osaa. Ja taas kerran: huono itsetunto, huono minäkuva. En pidä itteeni missään arvossa. Ja taas kerran: järki koittaa huutaa, että kyllä sä tiät ja osaat, mutta tunteet tukahduttaa sen, kunnes ei enää mitää järjenääntä kuulu. Sen jälkeen tunteet alkaa rauhassa kuiskimaan päälle, “sä oot aivan vitun tyhmä ja tietämätön paska, etkä osaa yhtää mitää, miks ees yrität, kun tiedät, että epäonnistut?”. Mä en koskaan kehu itteeni, koska en omasta mielestäni oo kehun arvonen. Jos joku mua kehuu, niin joko ajattelen, että “älä ny vittu viiti valehdella” tai sit sanon “no eeeeii..”. Koita nyt sitten näitä asioita selittää ihmiselle, tai ihmisille, jotka pystyy kehuun ja kritisoimaan itteensä terveessä määrin.

Masennus, huono minäkuva, huono itsetunto, ahdistus, post-traumaattinen stressioireyhtymä. Nää on paskoja kavereita, joiden kanssa vaan joudun elään. En tiedä miten niistä pääsee eroon. En oikeesti tiiä, miten saan parannettua minäkuvaani tai itsetuntooni. Sitä asiaa lähdin selvittäänkin terapiaan.

Tiedättekö, jokaisen valittavan postauksen jälkeen, haluaisin pyytää anteeks sitä, että valitan.

Joten, kiitos ja anteeks, ja rakkaudella ens kertaan

Wili.

 

Miksi nimi “Parantumaton mieli”?

Mulle virallisesti diagnosoitiin keskivaikea masennus ja post-traumaattinen stressioireyhtymä, kun olin 9. luokalla eli olin 15-vuotias. Siitä on nyt 8 vuotta. Itse kuitenkin sanon, että olen sairastanut masennusta yli 10 vuotta, koska isäni kuolemasta tulee kohta 12 vuotta ja olen omasta mielestäni ollut sieltä saakka masentunut.

Isäni kuoli tapaturmaisesti tulipalossa 03.02.2006. Hän oli 46-vuotias. Itse olin 11-vuotias.

Screenshot-2017-11-30 Wilhelmiina Linjama ( joeymistake) • Instagram-kuvat ja -videot

Tossa on kuva mun tatuoinnista, kun se oli just tehty. Otin sen kesällä 2013.

Niin, miksi “parantumaton mieli”? Sehän on aika negatiivinen.

Mä olin lääkärissä tossa viime tammi-helmikuussa. Oltiin alottamassa mulle kolmatta kertaa masennuslääkitystä. Lääkäri puhu, että voi olla, että tätä masennuslääkitystä ei pureta hetkeen multa pois, ei siis vuosiin ja ei välttämättä koskaan. Ja hän kysyi, että haittaako tää mua. Mä mietin hetken ja vastasin “ei haittaa, koska mulla on toinenkin lääkitys mitä syön loppuelämäni”. Sen jälkeen lääkäri puhui, että mun aivoissa voi olla sellanen tilanne, että aivot ei välttämättä tuota tarpeeks serotoniinia tai sitten reseptorit on surkastunu sen verta, että ne ei pysty hyvin ottaan sitä vastaan. Mua lähinnä nauratti siinä hetkessä, että “nonnii, mullon oikeesti aivoissa jotain vikaa”.

Tänäkään päivänä mua ei haittaa se, että tulisin loppuelämäni syömään masennuslääkkeitä. Nää lääkkeet tekee mulle niin hyvän olon, että mä jaksan elää ja olla utelias elämänjanoinen oma itseni. Onneks on lääkkeitä, jotka auttaa. Mä muistan liian hyvin ne ajat, kun lääkitys ei oo ollu päällä ja en mä sitä halua. En mä halua tuntee itteni kurjaks vaan sen takia, etten söis lääkkeitä. Mulla on vikaa kilpirauhasessa ja lääkkeet auttaa siihen. Mulla on vikaa aivoissa ja lääkkeet auttaa siihen.

Siks “Parantumaton mieli”, mun mieli ei tuu koskaan paraneen. Oon koittanu hylkää sen ajatuksen, että “sit kun paranen masennuksesta”, koska en tuu koskaan paraneen. Samalla tavalla, kun ei mun kilpirauhanen koskaan ala toimiin kunnolla. Tää vois hyvin olla myös “Parantumaton kilpirauhanen”.

Vaikka oon masentunu, niin koitan ottaa kaiken irti niistä päivistä, kun se sairaus ei lyttää mua sängynpohjalle. Edelleen vaikka syön lääkkeitä, niin on todellakin huonoja päiviä, mutta suurimmaks osaks on hyviä päiviä. Edelleen huomaan, että väsyn joistain jutuista helpommin, yleensä semmosista jotka ei mua kiinnosta. Mut mä saan virtaa ihmisistä ja asioista, jotka mua kiinnostaa.

Tänään kun heräsin aamulla herätykseen kello 6.30, olin niin väsyny, että päätin olla menemättä kouluun. Onneks tunneilla ei ollu pakollinen läsnäolo. Jatkoin unia, ja heräsin klo 11 virkeenä ja nousin. Mä teen tänää vähä koulujuttuja, sen verta mitä jaksan ja sit varmaan katon Netflixiä. Tai siivoon, tai ihan mitä tahansa.

Mä tiedän, että oon varmaan täällä blogissa antanu kuvan, että jaksan kaikkee. Mä yritän ottaa seuraavana paskana päivänä videoo ja näyttää mitä ne paskat päivät on.

Mua voi seurata Instagramissa ja Snapchatissä nikillä joeymistake, tällänen mainos tähän väliin. ;D

Seuraavaan postaukseen, rakkaudella

Wili

IMG_5980