Itsetunto

Niinko viime postauksessa totesin, mun itsetunto on aivan paska. Mä en koe, että oon hyvä missään. Usein musta tuntuu, että kukaan ei halua hengata mun kanssa. Mä periaatteessa tiedän, että mun mies rakastaa mua, mutta en tajua miks se rakastaa mua. Tiedättekö, sillee, että te tiedätte jotain, mutta se asia ei käy vaan järkeen teille, ett miks se asia on näin? Mä tiedän, että mun mies rakastaa mua, mutta en ymmärrä miks. Mulla on kavereita, mutta en ymmärrä miks.

Mun yks kaveri on useempaa kertaa koittanu kehua mua mun laulutaidosta. Ja en todellakaan ymmärrä miks. Jos laulan muiden kuulleen oon aivan järkyttävässä humalassa karaokessa. Toinen paikka missä mun laulua kuulee on auto ja jos kotona kuuntelen musaa niin laulan, koska osaan sanat moneen biisiin. Mun mies on yrittäny kans, sano kerran, että “lauloit täydellisesti oktaavin alempaa”. Voi helvetti. En osaa vastaanottaa tollasta. Sanon “pfft älä vittu viiti” ja jos jatkaa niin kiellän, ettei mua saa kehua, koska en osaa vastaanottaa sitä. Myöskin, jos yrittää antaa mulle mun laulamisesta jotain rakentavaa palautetta, niin otan sen itteeni niin lujaa, että lupaan, etten koskaan ikinä laula missään. Toi on niin absurdia, etten aina ymmärrä itteeni.

Mä tiedän miks tunnen itteni näin paskaks. Mua on kiusattu ala-asteella. Ja sen jälkeen oon kuullu vaan, että mua on kritisoitu. Joku saattaa sanoo jotai kivaa mun ratsastuksesta ja seuraavassa lauseessa kertoo, mitä voisin tehä paremmin. Kuulen vaan sen mitä voisin tehä paremmin ja pää lisää “vittu oot paska, lopettaisit vaan”. Omasta mielestäni en osaa tehä mitää, myöskin viitateen edelliseen postaukseen, ajattelen etten oo rohkee. Mä en ajattele itestäni mitään positiivista. Oon hyödytön läski paska, joka ei osaa mitään.

On mua kehuttu. Mun kutomista, mun atk-taitoja, mun ratsastusta, mun laulua. Mutta mä en usko niitä puheita. En myöskään tiedä miks mulle valehdeltais. Ehkä siks, ett tuntisin jotain hyvää itestäni ja sit ne pystyy piikittään lujempaa? Saa mut polvilleen ja ampuu selkään.

Mä tiedän, että totta kai osa johtuu myös masennuksesta. Mä en koskaan voi unohtaa, että kuinka moneen asiaan masennus ottaa osaa. Voi olla, että tää kaikki johtuu masennuksesta. Masennus on se iso musta pilvi, josta sataa mun muut oireet.

Mä toivon, todellakin toivon, että joku päivä voisin sanoo itelleni ja tarkottaa sitä, että mä oon hyvä ja mä osaan. Jos nyt meen peilin eteen ja sanon itelleni, että “mä oon hyvä ja mä osaan” niin mun aivot sanoo takas “älä vittu valehtele itelles”.

Välillä mietin, ett onko mulla joku skitsofrenian tyyppinen juttu, mutta ei ihan niin kummiskaa. Vaan, että mun aivoissa on kaks eri puolta, järki ja tunne melkeempä, toinen voi sanoo mulle vaikka mitä ihanaa, ja sitten se toinen, realistisempi, tulee ja sanoo toista. Vai onko se puoli se realistinen? Voin ite melkeempä kattoo peiliin ja toinen puoli huulista sanoo, että “sä oot hyvä” ja toinen nauraa, että “älä valehtele”. Haluan tästä eroon, haluan sanoo itelleni tosissani positiivisia asioita.

Mä en keksi muuta hyvää lopetusta, kun lopetuksen. Seuraavaan kertaan, rakkaudella,

Wili.

DVRJ5997

Haastattelu

Mua haastatteli Ylen toimittaja tuossa viikko pari sitten. Tässä linkki juttuun:

https://yle.fi/uutiset/3-10135694

Aiheena on kuntoutuspsykoterapia. Toimittaja löysi mut Suomen Mielenterveysseuran sivuilta, tai siis löysi mun blogin ja otti yhteyttä Facebookin kautta. Ja tietenkin suostuin haastateltavaks, koska aihe on tärkee.

Kuntoutuspsykoterapiaan on vaikee päästä ja sitä on vaikee hakee. Oon samaa mieltä tuon psykoterapeutin kanssa, ketä haastateltiin tähän myös, että terapiaan pitäisi päästä nopeammin, helpommin ja lyhyemmäksi aikaa.

Otsikko on raflaava, mutta ideana onkin kiinnittää lukijan huomio. “Pikkutytön isä kuoli… 23-vuotiaana hän käy asioita läpi terapiassa”, miks en oo päässyt aikaisemmin terapiaan? Jutteluapua oli tarjolla heti iskän kuoleman jälkeen, mutta ei terapiaa. Olisinko välttynyt lääkkeiltä ja olisinko voinu parantua masennuksesta, jos olisin saanu terapiaa ajoissa?

therapy

Miksi nimi “Parantumaton mieli”?

Mulle virallisesti diagnosoitiin keskivaikea masennus ja post-traumaattinen stressioireyhtymä, kun olin 9. luokalla eli olin 15-vuotias. Siitä on nyt 8 vuotta. Itse kuitenkin sanon, että olen sairastanut masennusta yli 10 vuotta, koska isäni kuolemasta tulee kohta 12 vuotta ja olen omasta mielestäni ollut sieltä saakka masentunut.

Isäni kuoli tapaturmaisesti tulipalossa 03.02.2006. Hän oli 46-vuotias. Itse olin 11-vuotias.

Screenshot-2017-11-30 Wilhelmiina Linjama ( joeymistake) • Instagram-kuvat ja -videot

Tossa on kuva mun tatuoinnista, kun se oli just tehty. Otin sen kesällä 2013.

Niin, miksi “parantumaton mieli”? Sehän on aika negatiivinen.

Mä olin lääkärissä tossa viime tammi-helmikuussa. Oltiin alottamassa mulle kolmatta kertaa masennuslääkitystä. Lääkäri puhu, että voi olla, että tätä masennuslääkitystä ei pureta hetkeen multa pois, ei siis vuosiin ja ei välttämättä koskaan. Ja hän kysyi, että haittaako tää mua. Mä mietin hetken ja vastasin “ei haittaa, koska mulla on toinenkin lääkitys mitä syön loppuelämäni”. Sen jälkeen lääkäri puhui, että mun aivoissa voi olla sellanen tilanne, että aivot ei välttämättä tuota tarpeeks serotoniinia tai sitten reseptorit on surkastunu sen verta, että ne ei pysty hyvin ottaan sitä vastaan. Mua lähinnä nauratti siinä hetkessä, että “nonnii, mullon oikeesti aivoissa jotain vikaa”.

Tänäkään päivänä mua ei haittaa se, että tulisin loppuelämäni syömään masennuslääkkeitä. Nää lääkkeet tekee mulle niin hyvän olon, että mä jaksan elää ja olla utelias elämänjanoinen oma itseni. Onneks on lääkkeitä, jotka auttaa. Mä muistan liian hyvin ne ajat, kun lääkitys ei oo ollu päällä ja en mä sitä halua. En mä halua tuntee itteni kurjaks vaan sen takia, etten söis lääkkeitä. Mulla on vikaa kilpirauhasessa ja lääkkeet auttaa siihen. Mulla on vikaa aivoissa ja lääkkeet auttaa siihen.

Siks “Parantumaton mieli”, mun mieli ei tuu koskaan paraneen. Oon koittanu hylkää sen ajatuksen, että “sit kun paranen masennuksesta”, koska en tuu koskaan paraneen. Samalla tavalla, kun ei mun kilpirauhanen koskaan ala toimiin kunnolla. Tää vois hyvin olla myös “Parantumaton kilpirauhanen”.

Vaikka oon masentunu, niin koitan ottaa kaiken irti niistä päivistä, kun se sairaus ei lyttää mua sängynpohjalle. Edelleen vaikka syön lääkkeitä, niin on todellakin huonoja päiviä, mutta suurimmaks osaks on hyviä päiviä. Edelleen huomaan, että väsyn joistain jutuista helpommin, yleensä semmosista jotka ei mua kiinnosta. Mut mä saan virtaa ihmisistä ja asioista, jotka mua kiinnostaa.

Tänään kun heräsin aamulla herätykseen kello 6.30, olin niin väsyny, että päätin olla menemättä kouluun. Onneks tunneilla ei ollu pakollinen läsnäolo. Jatkoin unia, ja heräsin klo 11 virkeenä ja nousin. Mä teen tänää vähä koulujuttuja, sen verta mitä jaksan ja sit varmaan katon Netflixiä. Tai siivoon, tai ihan mitä tahansa.

Mä tiedän, että oon varmaan täällä blogissa antanu kuvan, että jaksan kaikkee. Mä yritän ottaa seuraavana paskana päivänä videoo ja näyttää mitä ne paskat päivät on.

Mua voi seurata Instagramissa ja Snapchatissä nikillä joeymistake, tällänen mainos tähän väliin. ;D

Seuraavaan postaukseen, rakkaudella

Wili

IMG_5980