Miksi nimi “Parantumaton mieli”?

Mulle virallisesti diagnosoitiin keskivaikea masennus ja post-traumaattinen stressioireyhtymä, kun olin 9. luokalla eli olin 15-vuotias. Siitä on nyt 8 vuotta. Itse kuitenkin sanon, että olen sairastanut masennusta yli 10 vuotta, koska isäni kuolemasta tulee kohta 12 vuotta ja olen omasta mielestäni ollut sieltä saakka masentunut.

Isäni kuoli tapaturmaisesti tulipalossa 03.02.2006. Hän oli 46-vuotias. Itse olin 11-vuotias.

Screenshot-2017-11-30 Wilhelmiina Linjama ( joeymistake) • Instagram-kuvat ja -videot

Tossa on kuva mun tatuoinnista, kun se oli just tehty. Otin sen kesällä 2013.

Niin, miksi “parantumaton mieli”? Sehän on aika negatiivinen.

Mä olin lääkärissä tossa viime tammi-helmikuussa. Oltiin alottamassa mulle kolmatta kertaa masennuslääkitystä. Lääkäri puhu, että voi olla, että tätä masennuslääkitystä ei pureta hetkeen multa pois, ei siis vuosiin ja ei välttämättä koskaan. Ja hän kysyi, että haittaako tää mua. Mä mietin hetken ja vastasin “ei haittaa, koska mulla on toinenkin lääkitys mitä syön loppuelämäni”. Sen jälkeen lääkäri puhui, että mun aivoissa voi olla sellanen tilanne, että aivot ei välttämättä tuota tarpeeks serotoniinia tai sitten reseptorit on surkastunu sen verta, että ne ei pysty hyvin ottaan sitä vastaan. Mua lähinnä nauratti siinä hetkessä, että “nonnii, mullon oikeesti aivoissa jotain vikaa”.

Tänäkään päivänä mua ei haittaa se, että tulisin loppuelämäni syömään masennuslääkkeitä. Nää lääkkeet tekee mulle niin hyvän olon, että mä jaksan elää ja olla utelias elämänjanoinen oma itseni. Onneks on lääkkeitä, jotka auttaa. Mä muistan liian hyvin ne ajat, kun lääkitys ei oo ollu päällä ja en mä sitä halua. En mä halua tuntee itteni kurjaks vaan sen takia, etten söis lääkkeitä. Mulla on vikaa kilpirauhasessa ja lääkkeet auttaa siihen. Mulla on vikaa aivoissa ja lääkkeet auttaa siihen.

Siks “Parantumaton mieli”, mun mieli ei tuu koskaan paraneen. Oon koittanu hylkää sen ajatuksen, että “sit kun paranen masennuksesta”, koska en tuu koskaan paraneen. Samalla tavalla, kun ei mun kilpirauhanen koskaan ala toimiin kunnolla. Tää vois hyvin olla myös “Parantumaton kilpirauhanen”.

Vaikka oon masentunu, niin koitan ottaa kaiken irti niistä päivistä, kun se sairaus ei lyttää mua sängynpohjalle. Edelleen vaikka syön lääkkeitä, niin on todellakin huonoja päiviä, mutta suurimmaks osaks on hyviä päiviä. Edelleen huomaan, että väsyn joistain jutuista helpommin, yleensä semmosista jotka ei mua kiinnosta. Mut mä saan virtaa ihmisistä ja asioista, jotka mua kiinnostaa.

Tänään kun heräsin aamulla herätykseen kello 6.30, olin niin väsyny, että päätin olla menemättä kouluun. Onneks tunneilla ei ollu pakollinen läsnäolo. Jatkoin unia, ja heräsin klo 11 virkeenä ja nousin. Mä teen tänää vähä koulujuttuja, sen verta mitä jaksan ja sit varmaan katon Netflixiä. Tai siivoon, tai ihan mitä tahansa.

Mä tiedän, että oon varmaan täällä blogissa antanu kuvan, että jaksan kaikkee. Mä yritän ottaa seuraavana paskana päivänä videoo ja näyttää mitä ne paskat päivät on.

Mua voi seurata Instagramissa ja Snapchatissä nikillä joeymistake, tällänen mainos tähän väliin. ;D

Seuraavaan postaukseen, rakkaudella

Wili

IMG_5980

Työharjoittelu

IMG_1486Opiskelen sairaanhoitajaksi toista vuotta. Opiskelu on rankkaa ja olinkin tuossa kesäkuusta syyskuun puoliväliin saakka sairaslomalla. Nyt mulla on meneillään ensimmäinen työharjoittelu.

Mulla ei oo lähihoitajataustaa, joten joudun kaiken opetteleen. Tässä on nyt tullu harjoiteltua verenpaineen ottoa manuaalisesti ja automaattimittarilla, verensokereita mitattu ja insuliinia annettu, autettu päivittäisissä toiminnoissa kuntoutujaa yms. Perushoitoa siis.

Tää työharjoittelu on ollut mulle raskasta, välillä tekis mieli luovuttaa ja pyytää taas sairaslomaa. Oon kaks kertaa itkenyt työpaikan vessassa, kun toinen hoitaja on sanonu mulle ilkeesti. Oon myös oppinu hirveesti ja suurimmaks osaks ajasta oon tykänny olla siellä.

IMG_2961Tänään oli se toinen päivä kun itkin vessassa. Se mitä se hoitaja sano oli ihan totta, mutta tuntuu, että oon jotenkin hirveen herkkä ottaan mitään kritiikkiä vastaan. Itken nytkin kun kirjotan tätä. Tuntuu todella pahalta.

Mulla usein ottaa tunteet vallan. Järki yrittää sanoo tälläkin hetkellä, että “huomenna on uus päivä ja nyt otat opit vastaan ja teet parhaas”. Tunteet vaan puskee järjen yli sanomalla “sä oot aivan paska, susta ei oo mihinkään ja sä et oo hyvä hoitaja”. Ja minä uskon niitä tunteita.

IMG_3168

Näihin kuviin ja tunnelmiin, rakkaudella

Wili