Onnellisuuden tunne sekamelskan keskellä

Mietin otsikkoo ikuisuuden, btw.

Niin kun oon aikasemmin kertonut, että me ollaan mun miehen kanssa avoimessa suhteessa ja ollaan puhuttu mahdollisuudesta polyamoriseen suhteeseen. Siihen liittyen, mulla on tänään treffit. :3

En muista koska viimeks olisin ollu näin jännittäny ja onnellinen. En oo myöskää koskaan käyny oikeilla treffeilä. Totta kai me ollaa miehen kans käyty ulkona, mut ei ne oo sellaset treffit vaan mulle treffit on enemmä sellaset “no tutustutaa ja katotaa ett mitä tapahtuu” tyyliset.

Mun aivot on ollu näistä tapahtumista ihan sekasin. Oon ollu alhaalla ja ylhäällä. Ekana mietin, että “en enää koskaa kerro ihastumisesta, ahdistaa vittu saatana, ei se vastaa, se vihaa mua, miks oon näin idiootti ja satutan itteeni tahallee” hetkissä siihen, että “en muista koska viimeks oisin ollu näin onnellinen, elämä hymyilee, ei haittaa kaamos, elämä on parasta aikaa“. Haluaisin vaan koko maailmalle kuuluttaa, vaikka kyseessä on vain treffit.

Ehkä osaan diilaa joinain päivinä paremmin ajatuksieni kanssa, koska “on selkeitä viitteitä epävakaaseen persoonallisuushäiriöön” terveisin opiskeluterveydenhuollon lääkäri. Mut sit taas, en osaa diilaa yhtään. 😀

Ja tähän meemejä perään, koska meemit on parhaita.

268db2c56529be26fc477f2a1c6c1e33xtumblr_ouc5zbziVe1v3ma5go1_1280-750x661.jpg.pagespeed.ic.2XPYVL0aab

 

 

 

 

 

 

 

Ens kertaan, rakkaudella

Wili

Ihana, kamala, kaunis ja läski

“Olethan sinä kyllä aikamoinen epävakailija ystävä hyvä”

Tällaisen kommentin sain tänää.

Oon pitempään halunnu kirjottaa kehonkuvastani. Tai siis, siitä miten nään itteni. Tuntuu, että oon tosi sairas. Mulla on kilpirauhasen vajaatoiminta, yliliikkuvat nivelet, madaltumaa ja kulumaa L4-5 välilevyissä, krooninen keskivaikea masennus, posttraumaattinen stressioireyhtymä, oon ylipainonen ja mulla epäillään epävakaata persoonallisuushäiriötä. Olen myös aikoinani syömisvammaillut, ja satuttanu itteeni tahallani ja yrittäny tappaa itteni useemman kerran. Kärsin paniikkikohtauksista epäsäännöllisen säännöllisesti ja mulla on välillä todella pahaa ahdistusta. Oon kärsiny burnoutin. Yleensä ko mullon flunssa niin se kestää viikkoja, koska mulle ei nouse kuume.

Mä olen BMI:n mukaan 40 kiloa ylipainoinen. Oon 170 cm pitkä ja vaaka näyttää 110 kg. Mun pitusen pitäis painaa 69 kg, jotta on normaalipainoinen BMI:n mukaan. En tiedä näytänkö 110 kg painavalta. Tiedän, että mulla on paljon lihasta heppahommien takia ja oon käyny kehonkoostumusmittauksessa. Sitä läskiä en jostain syystä saa sulatettua pois. En väitä, että söisin aina terveellisesti, ei, en todellakaa. Mä herkuttelen viikonloppusin ja rehellisesti ehkä kerran viikossa syön roskaruokaa ja juon alkoholia. Tiedän, että noi voi olla ne syyt miksei se tipu. Kyl mä liikun. Mulle myös tuli 18 kg lääkkeistä, enkä muuttanu syömistäni, juomistani tai liikkumistani. Lääkkeet lopetettiin eikä paino tippunu. Lopetin karkin syönnin viikolla ja vähensin alkoholin käyttöö. Ei lähteny paino tippuu. Syön todella paljon kasvisruokia, kun kotona teen ruokaa se on aina vegaanista. Kylässä tai ravintolassa saatan syödä mitä tekee mieli.

Olen omasta mielestäni aivan järkyttävä valas. Oon niin ylipainonen, että pelkään, että koska sairastun 2 tyypin diabetekseen. Oon miettiny, että alan syömisvammaileen taas, koska paastoominen on ollut ainoo keino millä oon saanu painoo tiputettuu. Painon tiputtaminen on vaikeempaa, kun tupakan polton lopettaminen.

Olin eilen niin ahdistunu omasta painostani ja läskeistäni, että suihkussa puristelin läskejäni enkä kyenny ees itkeen, koska ahdisti niin lujaa. Mun päässä on hakannu koko viikonlopun yks kommentti mitä mulle sanottii perjantaina “…noin iso tyttö…”.

Vihaan itseäni. Vihaan itseäni ja ahdistaa niin lujaa, että jos voisin niin jäisin kotiin huomenna. En enää koskaa halua ottaa vaatteita pois toisen edessä. En näe itseäni viehättävänä.

 

Vaikka hävettää, niin haluan laittaa noi kuvat. Kiitos ja anteeks.

Ens kertaan, rakkaudella,

Wili

Harjoittelu nro 4

Mulla alko maanantaina neljäs työharjoittelu, viimeinen perusvaiheen harjoittelu, mielenterveys- ja päihdetyöharjoittelu. Sellasta on sitten seuraavat kuus viikkoo.

Harkkapäivä nro 2 siis takana. Oon väsynyt fyysisesti, vaikkakaan työ ei oo fyysisesti rankkaa. Jopa lepposta ja mukavaa. Eilen menin nukkumaan jo yhdeksän aikaan illalla, vaikka aamulla saa aika pitkään nukkua.

Pidän siitä työyhteisöstä ja kuntoutujista. Oon siis kuntoutumispaikassa töissä. En viitti paljastaa missä, koska paikka on aika pieni.

Tällä hetkellä ei oo muuta sanottavaa harkasta.

Perjantaina mulla on lääkäri läheteasioissa. Haluan lähetteen siis psykiatrille. Terapeutin kanssa tehtiin SCID-haastattelu ja tulokset näyttivät sitä, että mahdollisesti mulla vois olla epävakaa persoonallisuushäiriö, joten terapeutti suositteli ottaan lääkäriin yhteyden ja kysymään lähetettä psykiatrille. Joten, se asia etenee.

Musta melkein päivittäin tuntuu siltä, että epävakaa persoonallisuushäiriö olis se mun todellisuus, se mun diagnoosi, se mun sairaus. Melkein joka päivä musta tuntuu, että “tän jutun selittäis epävakaa” tai “ompa epävakaata menoa” tjsp. Terapeutti muuten suositteli, että laitan ylös niitä omia “oireita” mitä oon huomannu ja mitä Elias on huomannu. Koska kun puhuin Eliakselle tästä ja kerroin oireet, niin se sano melkee suoraan “toi on ihan ko sä”.

Viime postauksessa kerroin, että puhuin Eliaksen kanssa yhestä asiasta, mutta piti tarkistaa saanko kertoo siitä, ja hän anto luvan. Puhuttiin siis Eliaksen kanssa siitä, että jos hän näyttäisi naisellisemmalta, että jos hänellä esimerkiksi olisi rinnat, ei partaa ja käyttäisi hameita ja mekkoja. Elias on aina ollut tosi laiha eikä hän lihaksikaskaan oo. Elias myös joskus crossdressaa naista ja sillon hän näyttää todella naiselliselta. Eka kysymys mulla oli, kun alettii jutteleen oli, että “sanoksä olevas trans?” ja ei ole. Kertoi, että haluaisi näyttää naisellisemmalta ja mulla ei oo mitään ongelmaa tähän. En mä rakastunu Eliakseen siks, että hän olis jotenkin “miehekäs” tms. Rakastan häntä ihmisenä, hän on hyvä minulle ja rakastaa minua. Hän haluaa minun kanssa tulevaisuuden, oman kodin ja lapsen. Hän haluaa eläköityä kanssani ja samaan hautaan. Ja mä haluan täysin samaa. Ihan sama miltä se toinen näyttää, kunhan se ei oo terveysriski (niinkun mun ylipaino).

Oonkin kertonu (jos muistan oikein), että mä oon panseksuaali eli en ihastu/rakastu sukupuoleen vaan ihmiseen. Mulle on ihan sama mitä housuista löytyy, penis, vagina vai jotain muuta tai ei mitään, mä tykkään ihmisestä. Seksi miehen kanssa on kivaa, en oo kokenu seksiä muiden kanssa kuin vain miesten. Oon seurustellu tytön kanssa kerran, mutta oltiin teinejä. Ja siitäkin oon tainnu puhua, että mä ja Elias ollaan avoimessa suhteessa, koska me molemmat ollaan panseksuaaleja ja silloin, jos mä vaikka haluaisin olla naisen kanssa niin Elias ei sitä miehenä mulle voi tarjota. Eikä koskaan toinen voi antaa kaikkee toiselle ja hyväksytään tämä ja haetaan sitä loppuosaa muualta. Toiset hyväksyy asian niin, että se ei haittaa ettei voi kaikkee saada toiselta. Mulle henkilökohtaisesti on ihan sama, että onko ihmiset suljetuissa vai avoimissa vai polyamorisissa suhteissa. Itse oon ollut suljetussa ja avoimessa, polyamoriaankin on mahdollisuus, mutta ketää sellasta ei oo tullu vastaa, kenen kanssa haluais.

Tää oli vähä tälläne sekava postaus, johtuen ehkä väsymyksestä. Nyt lähen hilppimään teatteritreenejä kohti.

Seuraavaan kertaan, rakkaudella

Wili

bpd

Ahdistus

Ahdistus on ollut kovaa lähipäivinä. Ahdistus triggeröityy pienistäkin, typeristäkin jutuista. Yks päivä oli pakko poistaa Facebook-kaveri, koska hän sanoi Li Anderssonia kommunistiks, joka triggeröi ahdistuksen.

Laitoin asiasta kavereille viestiä, josta nousi keskustelu ilmastonmuutoksesta ja ahdistuin lisää. Kaveri sanoi suutuispäissään, että päteen sillä tavalla, että se kuulostaa kun puhuisin mua tyhmemmälle. Ahdistus lisääntyi. Saatiin sovittua onneksi ja ahdistus laski jonkin verran. Sen verran, että kykenin nukkumaan, mutta nykyään nukahdan todella hyvin melatoniinin avulla vaikka kaikki maailman ongelmat ois harteilla.

Ahdistus helpotti vähän tiistaina. Tehtiin terapeutin kanssa loppuun se SCID-haastattelu ja mulla saattaa olla epävakaa persoonallisuushäiriö, ei siis ole virallista diagnoosia asiasta. Pitää puhua asiasta lääkärille seuraavalla kerralla ko meen sinne. Ahdistus helpotti, koska se selittää mun pään ajattelua ja menoa. Mulla on ystävä, jolla on epävakaa ja nään hänessä itseäni paljon. Yks päivä hän tokas kylläkin, että “sokea johdattaa sokeaa”, kun annetaan toisillemme neuvoja.

Mut sit se perkeleen ahdistus nousi taas. Voiko musta tulla hyvää, tai edes ollenkaan, psykiatrista sairaanhoitajaa tällä diagnoosilla? Kykenenkö mä töihin? Kyllä tää mun ystävä myös opiskelee, mut ihan eri alaa kun mä. Mitä hittoo mä teen…

Mulla on yks toinenkin asia mielenpäällä, mutta asia liittyy paljon Eliakseen ja täytyy kysästä häneltä saako asiasta kirjottaa tänne. Asia ei oo mitenkään surullinen eikä vakava, meillä oli yks ilta hyvä keskustelu, josta nousi asia esille.

Takaisin ahdistukseen. Se ristiriitanen olo, kun synttärit sunnuntaina jee, mutta samalla ikääntyminen ahdistaa. Täytän sunnuntaina 24-vuotta, eikä tää oo mikään ikäkriisi vaan kuolemanpelkokriisiahdistusvittuperkelepaska. Mä pidän lauantaina juhlat. Ja ironisesti ne on murhamysteerisynttärit.

Tiistaina tapahtu paljon. Kävin kokemusasiantuntijahaastattelussa myös. Toivon pääseväni siihen koulutukseen. Mielen ry järjestää kokemusasiantuntijakoulutuksia kerran vuodessa, se kestää 8 kk. Alkaa helmikuun alussa ja kesällä pieni tauko. Mielen ry kouluttaa mielenterveys- ja päihdekokemusasiantuntijoita. Kokemusasiantuntija käy esimerkiks kouluissa puhumassa omista kokemuksistaan mielenterveyden parissa, sä voit olla itse kokenut mielenterveysongelmia, tai sun läheises tai ystävä.

Törmäsin tänään Facebookkia selatessani tälläseen kuvaan ja musta tähän on hyvä lopettaa tää postaus:

44653825_2109457652476750_1004743926009036800_n.jpg

Seuraavaan kertaan, rakkaudella

Wili