Joka päivä mä töitä teen

Tuntuu, että aina alotan kirjotuksen “tovi on taas vierähtäny”.

Kesäkurssit tehty ja töissähän mä vaan oon. Viimeks oli viikonloppu vapaata heinäkuun alussa ja seuraava elokuun alussa. Onneks on vapaita arkena. Oon edelleen työpaikasta samaa mieltä, niin kiva paikka, opettavainen, välillä raskas, mutta en vaihtais päivääkään. Mullon rankka duuni, mutta mä nautin tästä. Mua väsyttää, mut joka työpäivän jälkeen oon onnellinen siitä, mitä oon tehny.

Me muutetaan elokuussa aviopuolison kanssa Tampereen sisällä. Löydettiin kiva neliö, sinne ois sit tarkotus se muksu joskus hommata. Muksusta tuli mieleen, että tein eilen ihan varmuuden vuoks raskaustestin (joo oli negatiivinen), ja samalla mietin, että voi olla, että ens kerralla ko teen sellasta, niin toivon positiivista. Mä siis teen raskaustestejä muutamia kertoja vuodessa ihan varmuuden vuoks. Varsinkin nykyään enemmän ko kuukautisetki on ihan ihmeelliset ja epäsäännölliset.

Näin eilen yhtä kaveria nopeen kaljan merkeissä. Naurattaa vähän, kun se on musta huolissaan. Näytin kuulemma fyysisesti väsyneeltä. No, kai säkin oisit jos sul ois menos 5 päivän työputki ja oot tehny neljään päivään noin 42 tuntia töitä ja vielä yks 12,5 tunnin vuoro jäljellä ennen 2 päivän vapaita. 😀

Aviopuoliso on kesälomalla, mut se on ollut nyt viikon verran Turussa ja keskiviikkona se lähtee sieltä suoraan 2 viikoks Kroatiaan. Olen henkisesti aika paskana tästä. Tarvisin ihmiskosketusta.

Tällaista tällä kertaa, ens kertaan, rakkaudella

Wili.

Kadoksissa

Mitä kuuluu? Öh, no mä oon voinu… No, mä oon ollu ja tehny asiani. Sanotaanko näin.

Voin ihan hyvin ja samaan aikaan en. Harkka loppu perjantaina ja eilen oli Teatteri Äärirajan ensi-ilta. Ensi-illassa sattu ja tapahtu, ja mun epävakaus huutaa, että se on jotenkin mun vika. Ja samalla tavalla mun kaveri, joka on prokkikses mukana, niin on sitä mieltä, ett se on hänen vikansa. En tiiä aatteleeko kaikki tällä tavalla vai osaako joku olla realisti. Tai kun tää on mulle ihan totuutta, että tunnen näin, mut sit siel on kaks ääntä jotka huutaa “eipäs joopas”. Argh, vittu.

Ajatukset on sekasin. Voinko mä työskennellä sairaanhoitajana, kun oon epävakaa? Mut epävakaus on ei oo syy eläkkeelle tai työttömyydelle. Mun ohjaaja sano harkassa neuvoja, mitkä on samaan aikaa tosi hyvii, mut ne ei sovellu mun persoonalle. Hän siis alusti sanomansa ja sano näin: “Mä en uskonu, että sanoisin opiskelijalle koskaan näin, mutta kannattaa miettiä mitä sanoo työkavereillekki. Ei tarvi kertoo kaikesta kaikkee” ja myös “Älä kerro kellekkää siitä, että se on sulla” tarkottaen epävakaata persoonallisuushäiriötä. Hän oli muutaman vuoden päästä jäämässä eläkkeelle ja tosi hyvä ohjaaja ja uskon, että nää neuvot tulee kokemuksien kautta.

Mä olin harkassa tosi hiljanen. En kertonu itestäni paljoa mitää. Sit kun mun selkä alko oireilee pahemmi ja olin poissa töistä, nii sitten vasta kerroin totuuden, että mikä mullon selässä. Ens viikol tulee 7 viikkoo, kun mun selkä on ollu akuutisti pahempi. Se on vähintän 2 päivää viikosta voinu tosi huonosti.

Mä oon yleensä ollu tosi avoin ja kertonu kaikki masennukset yms. Nyt en puhunu pahemmi ees kuulumisiani.

Parisuhdekki on tuntunu hiton vaikeelta. Oon ollu etäinen ja vittumainen paska. Avioliittoki tuntuu nii helkkarin oudolta. Kaikki suhteet, ystävien ja perheenki. Mä en tiä mitä tehä. Haluaisin kadota, hypätä seuraavalla lennolla jonnekki kauas. Jättää kaikki. Mennä jonnekki mis kaikki ois helpompaa. Ahdistaa eduskuntavaaleista lähtien, koulu, harrastukset ja suhteet.

En tiedä miten jatkaa, oon kadoksissa.

Seuraavaan kertaa,

Wili.

Pakkasta, aurinkoa, rakkautta.

Mulla on kaikki hyvin. Mikä tää juttu on?

Tunteet on menny vuoristorataa, mutta mullon kaikki hyvin. Oon onnellinen. I can’t handle this.

Oon onnellinen avioliitosta ja parisuhteesta. Oon onnellinen ystävistäni ja perheestäni. Oon onnellinen opiskelusta ja harrastuksista. Pystynkö yhtää enempää huutaan maailmalle, että “hei mullon kaikki hyvin!”?

Tää fiilis on niin outo tähän aikaan vuodesta ja joo, yks päivä laitoin Instagramin Mystoryyn paskasta olosta videoo, mut se parani heti ko oli taas ihmisii ympärillä. Tää iso hyvänolon tunne varmasti suurimmaks osaks johtuu ihastumisesta ja tykästymisestä, mut mä aijon hypätä tän olon kyytiin ja antaa sen viedä, koska hitto miksen? Ehkä mäkin välillä ansaitsen tällasta oloo?

Haluaisin vaan maata isossa sängyssä ison peiton alla niiden kahden ihmisen kanssa ketä rakastan.

Oli eilen ihana saada viesti “ikävä”, kun olin ollu koko päivän kotoota pois ja tyttöystävä on asunu meille tän joululoman (1,5 viikkoo) ja oltiin oltu tiiviisti kiinni toisissamme muuten.

Tää postaus on yhtä sekava, kun mun aivot mut olkoot.

Ens kertaan, rakkaudella

Wili.

Harjoittelu nro 4

Mulla alko maanantaina neljäs työharjoittelu, viimeinen perusvaiheen harjoittelu, mielenterveys- ja päihdetyöharjoittelu. Sellasta on sitten seuraavat kuus viikkoo.

Harkkapäivä nro 2 siis takana. Oon väsynyt fyysisesti, vaikkakaan työ ei oo fyysisesti rankkaa. Jopa lepposta ja mukavaa. Eilen menin nukkumaan jo yhdeksän aikaan illalla, vaikka aamulla saa aika pitkään nukkua.

Pidän siitä työyhteisöstä ja kuntoutujista. Oon siis kuntoutumispaikassa töissä. En viitti paljastaa missä, koska paikka on aika pieni.

Tällä hetkellä ei oo muuta sanottavaa harkasta.

Perjantaina mulla on lääkäri läheteasioissa. Haluan lähetteen siis psykiatrille. Terapeutin kanssa tehtiin SCID-haastattelu ja tulokset näyttivät sitä, että mahdollisesti mulla vois olla epävakaa persoonallisuushäiriö, joten terapeutti suositteli ottaan lääkäriin yhteyden ja kysymään lähetettä psykiatrille. Joten, se asia etenee.

Musta melkein päivittäin tuntuu siltä, että epävakaa persoonallisuushäiriö olis se mun todellisuus, se mun diagnoosi, se mun sairaus. Melkein joka päivä musta tuntuu, että “tän jutun selittäis epävakaa” tai “ompa epävakaata menoa” tjsp. Terapeutti muuten suositteli, että laitan ylös niitä omia “oireita” mitä oon huomannu ja mitä Elias on huomannu. Koska kun puhuin Eliakselle tästä ja kerroin oireet, niin se sano melkee suoraan “toi on ihan ko sä”.

Viime postauksessa kerroin, että puhuin Eliaksen kanssa yhestä asiasta, mutta piti tarkistaa saanko kertoo siitä, ja hän anto luvan. Puhuttiin siis Eliaksen kanssa siitä, että jos hän näyttäisi naisellisemmalta, että jos hänellä esimerkiksi olisi rinnat, ei partaa ja käyttäisi hameita ja mekkoja. Elias on aina ollut tosi laiha eikä hän lihaksikaskaan oo. Elias myös joskus crossdressaa naista ja sillon hän näyttää todella naiselliselta. Eka kysymys mulla oli, kun alettii jutteleen oli, että “sanoksä olevas trans?” ja ei ole. Kertoi, että haluaisi näyttää naisellisemmalta ja mulla ei oo mitään ongelmaa tähän. En mä rakastunu Eliakseen siks, että hän olis jotenkin “miehekäs” tms. Rakastan häntä ihmisenä, hän on hyvä minulle ja rakastaa minua. Hän haluaa minun kanssa tulevaisuuden, oman kodin ja lapsen. Hän haluaa eläköityä kanssani ja samaan hautaan. Ja mä haluan täysin samaa. Ihan sama miltä se toinen näyttää, kunhan se ei oo terveysriski (niinkun mun ylipaino).

Oonkin kertonu (jos muistan oikein), että mä oon panseksuaali eli en ihastu/rakastu sukupuoleen vaan ihmiseen. Mulle on ihan sama mitä housuista löytyy, penis, vagina vai jotain muuta tai ei mitään, mä tykkään ihmisestä. Seksi miehen kanssa on kivaa, en oo kokenu seksiä muiden kanssa kuin vain miesten. Oon seurustellu tytön kanssa kerran, mutta oltiin teinejä. Ja siitäkin oon tainnu puhua, että mä ja Elias ollaan avoimessa suhteessa, koska me molemmat ollaan panseksuaaleja ja silloin, jos mä vaikka haluaisin olla naisen kanssa niin Elias ei sitä miehenä mulle voi tarjota. Eikä koskaan toinen voi antaa kaikkee toiselle ja hyväksytään tämä ja haetaan sitä loppuosaa muualta. Toiset hyväksyy asian niin, että se ei haittaa ettei voi kaikkee saada toiselta. Mulle henkilökohtaisesti on ihan sama, että onko ihmiset suljetuissa vai avoimissa vai polyamorisissa suhteissa. Itse oon ollut suljetussa ja avoimessa, polyamoriaankin on mahdollisuus, mutta ketää sellasta ei oo tullu vastaa, kenen kanssa haluais.

Tää oli vähä tälläne sekava postaus, johtuen ehkä väsymyksestä. Nyt lähen hilppimään teatteritreenejä kohti.

Seuraavaan kertaan, rakkaudella

Wili

bpd