Nyt sitä hyvää

Viimeks kirjotin marraskuussa. Sen jälkeen on tapahtunu paljon.

Marraskuun lopussa oli viimeset koulupäivät. Opparin Urkund-prosentti oli 2% eli “kopioitua” tekstiä oli 2% eli suurimmaks osaks lähteet. Olin siitä todella onnellinen. Opparin arviokin oli marraskuun lopussa, me saatiin 2:nen arvosanaks. Se oli huonompi, mitä toivoin. Toivoin vähintään 3:sta, koska me nähtiin siihen ihan hirveesti vaivaa. Mutta ymmärrän myös miks saatiin vaan 2:nen.

Joulukuun oikeestaan olin vaan kotona. Lepäsin. Annoin itselleni aikaa. Nukuin monena päivänä todella paljon enkä vaatinu iteltäni sen kummempia. Se teki todella hyvää. Joulukuun aikana kävin työhaastattelussa. Ja noh, sain töitä ja oon alottanu ne. Pääsin suoraan kokoaikaseks sairaanhoitajaks lastensuojeluun. Totta kai tässä on 6 kuukauden koeaika, mutta silti… Suoraan koulunpenkiltä töihin ja vakkariduuni.

Sit joulukuussa oli valmistujaiset. 3,5 vuotta koulussa meni todella nopeesti ja valmistujaispäivänä olin todella ylpeä itestäni. Mä tein sen. Mulla oli kädessä todistus siitä valtavasta työmäärästä mitä olin tehny. 3,5 vuodessa kerkes tapahtuun niin paljon.

Heti, kun AMK alko, mun paras ystävä kuoli. Tein kahta duunia, olin henkilökohtanen avustaja ja hieroin paljon. Ensimmäisenä keväänä mä menin naimisiin ja häämatkan jälkeen sairastuin burn outiin. Olin puoli vuotta sairaslomalla. Olin poissa koulusta kakkosvuoden ensimmäisen periodin.

Samana syksynä hain myös terapiaa ja pääsin terapiaan. Just hyväksyttiin kolmas vuosi kuntoutuspsykoterapiaa mulle. Kakkosvuonna otin rauhassa. Päätin, että en kouluaikana tee töitä, vaan kesällä. Halusin parantua. Opettelin uusia rajoja itseni suhteen. Mitä jaksan ja mitä en. Terapiassa nopeesti päästiin hyvään alkuun. Mutta se myös tarkotti samalla isoja ahdistuksen tunteita. Kakkosvuoden jälkeen kesäks hain töihin Tanskaan. Pääsin Tanskan maajoukkueratsastajan tallille töihin. Olin siellä viikon, kunnes heppa potkas mua kyynerpäähän ja se murtu. Olin senkin kesän sairaslomalla. Matkustin. Ajettiin autolla Pohjoismaissa miehen kanssa.

Kolmas vuosi alko, ja samalla alko oppariopinnot. Piti päättää myös mihin halusin erikostua. Se oli ollu mulle selvää heti ekasta vuodesta, mielenterveys- ja päihdetyö. Kolmannen vuoden keväällä päätin hakea kesäks töitä Suomesta ja omalta alalta. Pääsin lastensuojeluun töihin. Tykästyin lastensuojeluun. Kesä meni äkkiä, kun olin paljon töissä. Se ei uuvuttanu mua kovin paljoa.

Viimenen puolikas vuosi. 2019 syksy. Viimeset opinnot, oppari valmiiksi. Töiden hakemista. Tässä sitä ollaan. Valmis sairaanhoitaja.

Uuden vuoden jälkeen kävin lomalla. Olin kaverin kanssa Egyptissä viikon. Hain sieltä rusketusta ja D-vitamiinia. Se oli lahja itselleni, että mä valmistuin tavoiteajassa vaikka maailma heitti paskaa suoraan mun kasvoihin välillä.

Työt aloitin 12.1. Ja niitä mä oon tässä nyt tehnyt.

Tällä viikolla terapiassa tajusin, että oon onnellinen. Aidosti ja oikeasti onnellinen. En oo ollu tällä tavalla onnellinen ennen. Tälle onnellisuudelle ei erikseen oo syytä, ehkä kaikki vaan menee hyvin just nyt. Mun itsetunto on kohonnut. Kun mua on kehuttu, esimerkiks töissä, niin mä aidosti pystyn vastaanottamaan sen kehun. Pystyn kiittämään siitä kehusta aidosti ja aidosti uskon, että se on aito kehu.

Vaikka mulla menee todella hyvin, niin silti en halua lopettaa vielä masennuslääkitystä. Mä olen edelleen epävakaa ja masentunut. Mä edelleen olen kolme kertaa elämäni aikana aloittanu masennuslääkityksen. Mä uskon edelleen siihen, että mun aivoissa on pysyvää vahinkoa, että mun aivot ei joko tuota tai vastaanota serotoniinia.

Kyllä myös edelleen oon väsyny. Vapaa päivinä nukun paljon ja lepään muutenkin. Edelleen mulla tulee ahdistusta tietyistä ajatuksista. Edelleen mulla on epävakaita ajatuksia ja tekoja. Haluan olla terapiassa vielä tän viimesen vuoden, jotta pääsen vielä enemmän eteenpäin itseni kanssa. Mua pelottaa, että jos nyt lopettaisin terapian, niin saattaisin irtisanoutua töistä impulsiivisuuteni takia. Töissä en oo kertonu, että mulla on keskivaikea masennus ja epävakaa persoonallisuushäiriö, koska en halua, että ihmiset arvottaa mua mun ongelmien kautta.

Kyl mä uskon, että joku päivä kerron. Oon varmaan vaan jostain syystä tarkempi nyt siitä, että mitä kerron ja koska kerron, koska en halua menettää tätä työpaikkaa. Pomot, työkaverit ja työilmapiiri on täällä niin mahtava. Lapsetkin on kivoja. Totta kai ne lapset on täällä ihan syystä.

Tästä tulikin pitkä postaus ja olis enemmänkin asiaa, mutta ehkä säästän toiselle kerralle.

Seuraavaan kertaan, rakkaudella,

Wili.

25v ja pian valmis sairaanhoitaja

Oppari valmis ja palautettu opettajalle, kakkoslukijalle ja vertaisarvioijille. Lähetetty myös Urkundiin. Se ehkä pelottaa eniten, että sieltä tulee takas, että on kopioitu liikaa tekstiä. Että oppari onkin täysin kopio kaikesta. Se pelottaa.

Enää siis koulusta jäljellä opparin kypsyysnäyte jos vaan tentit yms menee läpi. Eli opettajien kommentteja odotellaan niistäkin. 10 opintopistettä uupuu enää.

Mä täytin tänään 25v. Se ahdistaa, mutta samalla rakastan sitä kun mua huomioidaan. Mutta kuitenkin aina petyn huomion määrään, kun sitä ei saakkaan tarpeeks.

Viime viikolla oli taas HIHS ja olin siellä. Se oli väsyttävää se. Ihana tapahtuma, ihania ihmisiä, mutta väsyttävää.

Viime viikon söin huonosti myös lääkkeitä, joten oon ollu aika paskana tässä. Oon itkeny ja suuttunu. Oon halunnu satuttaa itteeni. En onneks tehny mitään.

Enää en kuitenkaan jaksa luvata, että koitan kirjottaa useemmin. Koska mä en vaa pysty siihen. Varsinkaan nyt ko lääkkeitä en oo syöny.

Kiitos ja anteeks, kuitenkin seuraavaan kertaan

Rakkaudella,

Wili.

Apu ja sen tarjoaminen

Tällä viikolla vietettiin itsemurhien ehkäisypäivää. Mieli ry järjesti ainakin Instagramissa näyttävän “Mitä kuuluu?” -kampanjan. Tarkoituksen oli kysyä läheisiltä sinä päivänä, että mitä kuuluu.

Itsemurhien ehkäisypäivän ei tulisi olla vain kerran vuodessa. Ihmisen ei pitäisi tuntea pakkoa vain kerran vuodessa kysyä läheisiltä “mitä kuuluu?”. Samalla tavalla meidän ei pitäisi vain yhtenä kuukautena vuodessa juhlia Prideä.

Jos tunnet jonkun, jolla on rankkaa tai jonkun jolla on mielenterveyden kanssa ongelmia, tai mitä tahansa, pienintä mitä voit tehdä on lähettää viestin joka päivä “mitä kuuluu?”. Voit kysyä aamulla “kuinka nukuit?” tai illalla “mitä teit päivällä?”. Näytä sille ihmisille joka päivä, että hänellä on edes yksi ihminen tässä maailmassa kuka välittää.

Tarjoa apuasi oman jaksamisesi mukaan siivoamisessa, tiskaamisessa tai kaupassa käymiseen. Kysy, että voitko käydä hänen luonaan. Kysy, voitko tehdä jotain. Kysy, saako koskettaa ja halata. Kuuntele ja ole läsnä. Sinulla ei tarvitse olla vastauksia, kunhan kuulet todella mitä toinen ihminen sanoo.

Ole saatavissa ja näytä se ihmiselle. Se riittää.

Rakkaudella, ensi kertaan,

Wili

Joka päivä mä töitä teen

Tuntuu, että aina alotan kirjotuksen “tovi on taas vierähtäny”.

Kesäkurssit tehty ja töissähän mä vaan oon. Viimeks oli viikonloppu vapaata heinäkuun alussa ja seuraava elokuun alussa. Onneks on vapaita arkena. Oon edelleen työpaikasta samaa mieltä, niin kiva paikka, opettavainen, välillä raskas, mutta en vaihtais päivääkään. Mullon rankka duuni, mutta mä nautin tästä. Mua väsyttää, mut joka työpäivän jälkeen oon onnellinen siitä, mitä oon tehny.

Me muutetaan elokuussa aviopuolison kanssa Tampereen sisällä. Löydettiin kiva neliö, sinne ois sit tarkotus se muksu joskus hommata. Muksusta tuli mieleen, että tein eilen ihan varmuuden vuoks raskaustestin (joo oli negatiivinen), ja samalla mietin, että voi olla, että ens kerralla ko teen sellasta, niin toivon positiivista. Mä siis teen raskaustestejä muutamia kertoja vuodessa ihan varmuuden vuoks. Varsinkin nykyään enemmän ko kuukautisetki on ihan ihmeelliset ja epäsäännölliset.

Näin eilen yhtä kaveria nopeen kaljan merkeissä. Naurattaa vähän, kun se on musta huolissaan. Näytin kuulemma fyysisesti väsyneeltä. No, kai säkin oisit jos sul ois menos 5 päivän työputki ja oot tehny neljään päivään noin 42 tuntia töitä ja vielä yks 12,5 tunnin vuoro jäljellä ennen 2 päivän vapaita. 😀

Aviopuoliso on kesälomalla, mut se on ollut nyt viikon verran Turussa ja keskiviikkona se lähtee sieltä suoraan 2 viikoks Kroatiaan. Olen henkisesti aika paskana tästä. Tarvisin ihmiskosketusta.

Tällaista tällä kertaa, ens kertaan, rakkaudella

Wili.

Väsymys ei hellitä nukkumalla

Tällä hetkellä käyn töissä ja teen kaks kesäkurssia koulussa. Kesäkurssit ei vaadi onneks paljoa läsnäoloa, mutta todella paljon itsenäistä työskentelyä. Aina kun töissä on hiljasta niin otan läppärin esiin, että saan tehtyä jotain. Mulla oli tossa pari vapaa päivää ja en saanu mitään tehtyä kotona. En siis koulutehtäviä enkä mitään siivoomista tms. Oon nukkunu joka yö vähintään 12 tuntia ja edelleen väsyttää.

Onneks nää kesäkurssit ei kestä koko kesää, joten nyt pusketaan eteenpäin melkein viimesillä voimilla. Ja kyllä, pakko tehdä nää kurssit nyt, jos haluan valmistua joulukuussa.

Ajattelin, että tässä on hetki ennen ko pitää lähtee töihin ja kerkeisin tekee jtn hommia, mutta energia ei taida riittää. Taidan nukkua vielä hetken.

Seuraavaan kertaan, rakkaudella

Wili.

Kesä ajatuksissa

Tovi on vierähtänyt viimeisestä kirjoituksesta.

Nopeat kuulumiset:

1. Erosimme tyttöystäväni kanssa, ei vain enää löytynyt romanttisia tunteita toisiamme kohtaan, mutta olemme edelleen ystäviä.

2. Koulu sujuu suht hyvin, olen saanut aikaiseksi tehtyä rästikursseja ja opinnäytetyö etenee

3. Työt alkoivat vapun jälkeen, joka on isoin syy, miksi on kiirettä ja väsymystä.

En halua työpaikastani puhua täällä blogissa sen enempää kuin, että työskentelen 10-18 vuotiaiden nuorten kanssa ja heillä on vakavia mielenterveysongelmia. Työ on haastavaa, opettavaista, raskasta aika ajoin, mutta niin mahtavaa.

Epävakaan diagnoosista on kulunut aikaa ja asiaa on pohdittu terapiassa. Nykyään huomaan vielä helpommin omat “epävakailut” ja sen myötä asiaa on helppo käsitellä ja miettiä omaa käytöstä. Se, että aivot ovat mustavalkoiset, niin on todella rasittavaa ja energiaa kuluttavaa…

Neilikka on toisessa paikassa kesälaitumilla, joka on huomattavasti lähempänä myös työpaikkaani. Se on mukava ja mieltä helpottava asia. 🙂

Kävin ottamassa toissapäivänä kaksi uutta tatuointia ja olen niistä onnellinen! Kuvassa tatuoinnit on juuri tehty. 🙂

Tuo “P”-merkki on panseksuaalisuuden merkki ja oikealla oleva merkki on helpoiten selitettävissä englanniksi eli “gender neutral”, eli se ottaa huomioon cis, trans sekä muun sukupuoliset. 🙂

Olen ihastunut taas vakavemmin yhteen ihmiseen, ja toivoin vain, että ihastus katoaisi. En jaksaisi ihastumista juuri nyt…

Tämäkin kirjoitus on nyt tehty niin, että olen menossa. Joten, ensi kertaan, rakkaudella

Wili.

Kadoksissa

Mitä kuuluu? Öh, no mä oon voinu… No, mä oon ollu ja tehny asiani. Sanotaanko näin.

Voin ihan hyvin ja samaan aikaan en. Harkka loppu perjantaina ja eilen oli Teatteri Äärirajan ensi-ilta. Ensi-illassa sattu ja tapahtu, ja mun epävakaus huutaa, että se on jotenkin mun vika. Ja samalla tavalla mun kaveri, joka on prokkikses mukana, niin on sitä mieltä, ett se on hänen vikansa. En tiiä aatteleeko kaikki tällä tavalla vai osaako joku olla realisti. Tai kun tää on mulle ihan totuutta, että tunnen näin, mut sit siel on kaks ääntä jotka huutaa “eipäs joopas”. Argh, vittu.

Ajatukset on sekasin. Voinko mä työskennellä sairaanhoitajana, kun oon epävakaa? Mut epävakaus on ei oo syy eläkkeelle tai työttömyydelle. Mun ohjaaja sano harkassa neuvoja, mitkä on samaan aikaa tosi hyvii, mut ne ei sovellu mun persoonalle. Hän siis alusti sanomansa ja sano näin: “Mä en uskonu, että sanoisin opiskelijalle koskaan näin, mutta kannattaa miettiä mitä sanoo työkavereillekki. Ei tarvi kertoo kaikesta kaikkee” ja myös “Älä kerro kellekkää siitä, että se on sulla” tarkottaen epävakaata persoonallisuushäiriötä. Hän oli muutaman vuoden päästä jäämässä eläkkeelle ja tosi hyvä ohjaaja ja uskon, että nää neuvot tulee kokemuksien kautta.

Mä olin harkassa tosi hiljanen. En kertonu itestäni paljoa mitää. Sit kun mun selkä alko oireilee pahemmi ja olin poissa töistä, nii sitten vasta kerroin totuuden, että mikä mullon selässä. Ens viikol tulee 7 viikkoo, kun mun selkä on ollu akuutisti pahempi. Se on vähintän 2 päivää viikosta voinu tosi huonosti.

Mä oon yleensä ollu tosi avoin ja kertonu kaikki masennukset yms. Nyt en puhunu pahemmi ees kuulumisiani.

Parisuhdekki on tuntunu hiton vaikeelta. Oon ollu etäinen ja vittumainen paska. Avioliittoki tuntuu nii helkkarin oudolta. Kaikki suhteet, ystävien ja perheenki. Mä en tiä mitä tehä. Haluaisin kadota, hypätä seuraavalla lennolla jonnekki kauas. Jättää kaikki. Mennä jonnekki mis kaikki ois helpompaa. Ahdistaa eduskuntavaaleista lähtien, koulu, harrastukset ja suhteet.

En tiedä miten jatkaa, oon kadoksissa.

Seuraavaan kertaa,

Wili.

Ajatusoksennus

Teatteri Äärirajan tämän vuoden prokkiksen reenaus on lähteny hyvin käyntiin. Viime viikolla oli ensimmäinen läpimeno ja tänään läpimenon purku. Meidän näytelmän nimi on “Kaikki keinot sallittu” ja ensi-ilta on 13.4. Kyseessä on draamakomedia kevään vaaleihin liittyen, musta ehkä enemmän komediaa kuin draamaa. Jos kiinnostaa tulla kattoon, niin ottakaa Teatteri Ääriraja esim. Facebookissa seurantaan. 🙂

Muutenkin on ollu kiirettä. Avioliitto ja parisuhde, koulu, teatteri ja hevonen. Välillä käy aivoissa ajatus, että onko mulla taas liikaa menossa samaan aikaan. Torstaina myös alkaa kokemusasiantuntijakoulutus. Mua väsyttää tosi paljon ja selkäkin on ollu kipeempi nyt lähiaikoina. Huomaan, että haluaisin olla paljon yksin, joka ei oo mulle normaalia. Oon tässä lähipäivinä huomannu, että toivoisin, että ihmiset olis hiljaa eikä puhuis mulle. Oon kiukkunen, väsynyt ja haluan vetäytyä.

Tuntuu, että terapia junnaa paikallaan. Ollaan paljon puhuttu nykypäivästä ja haluaisin päästä sinne omien ajatuksieni syövereihin. Avata ne ovet ja käsitellä vastaan tulevat ahdistavat asiat.

Parin viikon päästä aika psykiatrille epävakaan persoonallisuushäiriön asioista. En malta odottaa, haluan jo sinne!

Kesätöiden hakeminen stressaa. Haluaisin taas lähtee ulkomaille töihin joihinkin muihin hommiin, kun “oman alan hommiin”. Mut nyt pitää ajatella nenäänsä pidemmälle ja saada oman alan töitä. Ehkä myös mieluiten Suomesta.

Samaan aikaan mietin paljon sitä, että mä haluan muuttaa ulkomaille. Vaikka heti valmistuttua. Haluan toteuttaa unelmani nyt heti, enkä kohta.

En päivittäny blogia kuukauteen, koska tuntu ettei mitään tapahdu, mutta oikeestaan tapahtu niin paljon, etten kerenny päivittään. Oltiin viikonloppuna Tukholmassa käymässä ja se oli kiva reissu.

Ens kertaan, rakkaudella

Wili.

Pakkasta, aurinkoa, rakkautta.

Mulla on kaikki hyvin. Mikä tää juttu on?

Tunteet on menny vuoristorataa, mutta mullon kaikki hyvin. Oon onnellinen. I can’t handle this.

Oon onnellinen avioliitosta ja parisuhteesta. Oon onnellinen ystävistäni ja perheestäni. Oon onnellinen opiskelusta ja harrastuksista. Pystynkö yhtää enempää huutaan maailmalle, että “hei mullon kaikki hyvin!”?

Tää fiilis on niin outo tähän aikaan vuodesta ja joo, yks päivä laitoin Instagramin Mystoryyn paskasta olosta videoo, mut se parani heti ko oli taas ihmisii ympärillä. Tää iso hyvänolon tunne varmasti suurimmaks osaks johtuu ihastumisesta ja tykästymisestä, mut mä aijon hypätä tän olon kyytiin ja antaa sen viedä, koska hitto miksen? Ehkä mäkin välillä ansaitsen tällasta oloo?

Haluaisin vaan maata isossa sängyssä ison peiton alla niiden kahden ihmisen kanssa ketä rakastan.

Oli eilen ihana saada viesti “ikävä”, kun olin ollu koko päivän kotoota pois ja tyttöystävä on asunu meille tän joululoman (1,5 viikkoo) ja oltiin oltu tiiviisti kiinni toisissamme muuten.

Tää postaus on yhtä sekava, kun mun aivot mut olkoot.

Ens kertaan, rakkaudella

Wili.

Onnellisuuden tunne sekamelskan keskellä

Mietin otsikkoo ikuisuuden, btw.

Niin kun oon aikasemmin kertonut, että me ollaan mun miehen kanssa avoimessa suhteessa ja ollaan puhuttu mahdollisuudesta polyamoriseen suhteeseen. Siihen liittyen, mulla on tänään treffit. :3

En muista koska viimeks olisin ollu näin jännittäny ja onnellinen. En oo myöskää koskaan käyny oikeilla treffeilä. Totta kai me ollaa miehen kans käyty ulkona, mut ei ne oo sellaset treffit vaan mulle treffit on enemmä sellaset “no tutustutaa ja katotaa ett mitä tapahtuu” tyyliset.

Mun aivot on ollu näistä tapahtumista ihan sekasin. Oon ollu alhaalla ja ylhäällä. Ekana mietin, että “en enää koskaa kerro ihastumisesta, ahdistaa vittu saatana, ei se vastaa, se vihaa mua, miks oon näin idiootti ja satutan itteeni tahallee” hetkissä siihen, että “en muista koska viimeks oisin ollu näin onnellinen, elämä hymyilee, ei haittaa kaamos, elämä on parasta aikaa“. Haluaisin vaan koko maailmalle kuuluttaa, vaikka kyseessä on vain treffit.

Ehkä osaan diilaa joinain päivinä paremmin ajatuksieni kanssa, koska “on selkeitä viitteitä epävakaaseen persoonallisuushäiriöön” terveisin opiskeluterveydenhuollon lääkäri. Mut sit taas, en osaa diilaa yhtään. 😀

Ja tähän meemejä perään, koska meemit on parhaita.

268db2c56529be26fc477f2a1c6c1e33xtumblr_ouc5zbziVe1v3ma5go1_1280-750x661.jpg.pagespeed.ic.2XPYVL0aab

 

 

 

 

 

 

 

Ens kertaan, rakkaudella

Wili