Helsinki International Horse Show

Paluu arkeen HIHSin jälkeen. Viime viikolla keskiviikosta sunnuntaihin olin Helsingissä vapaaehtoistöissä Horse Show:ssa. Viikko oli rankka, mutta selvisin!

Olin siellä ensimmäistä kertaa vapaaehtoisena. Olin areenaryhmässä eli me kasattiin esteet ja rakennettiin kouluradat. Päivät oli pitkiä ja joka päivän jälkeen menin vaan hotellille nukkumaan.

Pelkäsin mennä HIHSiin vapaaehtoiseksi, koska pelkäsin, etten jaksakkaan, saan taas jonkinmoisen burn outin ja jään vain hotellille makaamaan. Mutta mä jaksoinkin vaikka pelkäsin. Olen tyytyväinen itseeni. 🙂

Nyt mulla on syysloma. Harjoittelu ei ole vielä ohitse, koska menetin pari harkkapäivää HIHSin takia. Meen torstaina ja perjantaina tekeen puuttuvat tunnit ja sitten sekin on tehty. Tuntuu aivan mahtavalta saada jotain tällaista aikaiseksi.

Tänään oon suurimmaks osaks vaan nukkunu kotona. Ehkä se johtuu siitä, että oon kipee, mutta sanoin itelleni, että se on ihan ok, nyt saa levätä. Paljon olis kaikkee mitä taaskin pitäis tehdä, mutta koitan parhaani olla murhetimatta liikaa. Oon varannu itelleni yhden kokeen tehtäväks keskiviikkona, mutta saatan perua sen. Ja tallilla pitäis käydä moikkaan heppaa. Lauantaina onkin mun synttärit, jee!

Se harmittaa oikeesti, etten oo jaksanu lukee tenttiin. Mulla on kaks tenttiä uusittavana ennen ens toukokuuta. Joo tiedän, että siihen on aikaa, mut haluaisin vaan ne alta pois. Pelkään, että ne vaan jää niinkun tähänkin saakka. Ne ekat tentit oli siis viime toukokuussa ja en päässy läpi. Sit opettaja onneks anto vuoden aikaa uusia ne. Tarkotus oli kesällä tehdä ne, mutta en vaan kyenny. Sit oli tarkotus tehdä ne syksyllä, kun olin vielä sairaslomalla, mutta en jaksanu. En jaksanu, koska kävin sillä yhdellä kurssilla mikä oli kans pakko uusia. Siitä oli koe viikko sitten perjantaina ja en oo saanut tuloksia vielä…

Ja normaali koulu jatkuukin maanantaina. Sekin pelottaa, koska en haluais jäädä taas sairaslomalle. Mun on ollut tarkoitus tehdä postaus siitä, miks alunperin jäin sairaslomalle viime keväänä. Ehkä teenkin sen videopostauksena, hmm.. Kerroinko jo, että löysin terapeutin? Terapia alkaa marraskuussa, jee! Se oli kolmas terapeutti kenellä kävin tutustumiskäynnillä ja olin varannu myös 2 terapeutille vielä käynnit, mut peruin ne sitten.

Ensi kertaan, rakkaudella

Wili.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s