Lapsuus

Lapsuuteni oli omasta mielestäni, nykyään kun ajattelen, niin haastava ja opettavainen. En saanut olla lapsi paljoa, leikkiä niillä barbeilla tjsp. Jo nuorena, kun isä joi, niin jouduin pitämään itsestäni huolta. Täytyi miettiä, että mistä saa ruokaa ja piti huolehtia, että herää ajoissa kouluun.

Isäni ei juonut koko aikaa. Hänellä saattoi olla viikon, kahen tai kolmen putki, jonka jälkeen hän saattoi olla hyvin yli puoli vuotta täysin vesiselvä. Hänellä oli lääkitys, joka ei auttanut.

Lapsuudessani on hyviäkin muistoja. Käytiin uimassa, laskettelemassa ja mä oon harrastanu 15 vuotta hevosia eli mut on viety ratsastustunneille jo kun olin kahdeksan. Vanhempien eron jälkeen jäimme siis isän luokse asumaan, koska äiti muutti omakotitalosta pois. Näin äitiäni joka toinen viikonloppu.

Lapsena muistan, että ajattelin, että täähän on ihan normaalia, kaikkien iskät juo. En aatellu, että tässä ois mitään hävettävää tai asiaa pitäis jotenkin peitellä. En peittele sitä nytkään. Mä oon todella avoin asioistani ja pystyn puhuun melkeen mistä vaan. Kai se raja jossain menee, ei oo tullu vielä vastaan ainakaan.

Mulla oli lapsena yks todella läheinen kaveri, jonka perhe tiesi meidän tilanteen. Kaverin äiti ei ihmetelly, jos keskellä viikkoo tulin pariks yöks heille. Asuinkin yhdessä vaiheessa heidän luona, tästä lisää myöhemmin.

Iskän kuolema oli tapaturma. Hän kuoli tulipalossa, tukehtui häkään. Minulle on sanottu, että veressä ei ollut alkoholia, vaan iskän omat reseptilääkkeet. Kun tulipalo alkoi, niin olimme äidin luona viettämässä viikonloppua, oli perjantai. Kaverini naapurista soitti minulle, että meidän talo palaa. Annoin puhelimen äidille ja sanoin, että meillä palaa. Kaverini antoi puhelimen isälleen. Äitini oli puhelimessa hetken ja kysyi, onko siellä ketään. Huusin “iskä on siel, iskä on siel!”. Äiti huusi puhelimeen ” *isän nimi* on siellä!”. Siinä vaiheessa kun iskä saatiin ulos talosta niin oli jo liian myöhästä. Ensihoitajat yritti elvyttää, mutta ei saanut enää iskää virkoon.

Äiti sano mulle itkien, että “iskä on kuollu”. Muistan, että itkin paljon. Toinen veljistäni oli myös äidin luona eikä reagoinut asiaan mitenkään. Toinen veljistäni oli siellä paikan päällä. Muistan, että jonkin ajan kuluttua menin koneelle ja Meseen ja kerroin kavereille, että mun iskä on kuollu.

Seuraavana päivänä mentiin kattoon talon raunioita, ei me paljoa sieltä saatu pelastettua. Tavarat oli nokisia, ja koska katto oli romahtanu osasta taloa niin luntakin oli sisällä. Täähän tapahtu siis helmikuussa. Mulla oli oikeestaan ne vaatteet, mitkä olin äidin luo pakannu mukaani. Jotain videoita ja kuvia otettiin, en mä oikeen muista otettiinko muuta.

Sunnuntaina sitten muutettiin muarin luo, koska äiti asu eri paikkakunnalla ja muari kotikylässä. Siellä sitten asuin seuraavaan kesään ja kävin normaalisti viidennen luokan loppuun. Kesällä sitten muutin äidin luo ja alotin kuudennen luokan. En viihtynyt yhtää ja halusin kotikylään takasin. Kuudennen luokan joulomalla muutin tälle kaverille kenestä mainitsin aikasemmin. Pääsin takas vanhalle luokalle ja samat kaverit. Asuin tän kaverin luona noin 2,5 vuotta, kunnes muutin veljeni kanssa asumaan yhteen, siinä samassa asui myös hänen tyttöystävänsä. Me asuttiin kolmistaan muutama vuosi, kunnes 18-vuotiaana, melkein 19, muutin omilleni.

Tällanen lapsuus meikäläisellä. Kysyttävää? Kysy, mä vastaan.

Seuraavaan kertaan, rakkaudella

Wili.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s