Haastattelu

Mua haastatteli Ylen toimittaja tuossa viikko pari sitten. Tässä linkki juttuun:

https://yle.fi/uutiset/3-10135694

Aiheena on kuntoutuspsykoterapia. Toimittaja löysi mut Suomen Mielenterveysseuran sivuilta, tai siis löysi mun blogin ja otti yhteyttä Facebookin kautta. Ja tietenkin suostuin haastateltavaks, koska aihe on tärkee.

Kuntoutuspsykoterapiaan on vaikee päästä ja sitä on vaikee hakee. Oon samaa mieltä tuon psykoterapeutin kanssa, ketä haastateltiin tähän myös, että terapiaan pitäisi päästä nopeammin, helpommin ja lyhyemmäksi aikaa.

Otsikko on raflaava, mutta ideana onkin kiinnittää lukijan huomio. “Pikkutytön isä kuoli… 23-vuotiaana hän käy asioita läpi terapiassa”, miks en oo päässyt aikaisemmin terapiaan? Jutteluapua oli tarjolla heti iskän kuoleman jälkeen, mutta ei terapiaa. Olisinko välttynyt lääkkeiltä ja olisinko voinu parantua masennuksesta, jos olisin saanu terapiaa ajoissa?

therapy

Vlogin aloitus

Siitä saakka, kun oon pitäny blogia, oon samalla halunnu alottaa vlogin. Ja nyt oon päättäny, että alotan sen.

Musta tuntuu, että pystyn asiat selittää ja kertoo paremmin videolle, kun kirjottamalla. Eleet ja mielentilat on paljon helpompia näyttää videolla.

Päätin myös, että teen sen vlogin englanniks. Jatkan myös samalla tän blogin pitämistä suomeks ja linkkaan tänne aina uuden vlogin sit myös. 🙂

Tää kirjotus oli nyt vaan tämmöne “hei moi mullon vaa tämmöne ilmotusasia”.

Joten, seuraavaan kertaan

Rakkaudella

Wili

IMG_E4183

Kesätyö

Mä en viime kesänä menny töihin. Olin sairaslomalla, koska paloin loppuun. Jos en kesäks ois saanu sairaslomaa, niin olisin vaan menny pahempaan jamaan. Olin sairaslomalla toukokuun lopusta syyskuun 11. päivään eli 3,5 kk. En menny kouluun ekana periodina, vasta ekaan harkkaan.

Mä tossa vuoden vaihteen aikaan aloin  miettii kesätöitä, että jaksanko tänä kesänä ja mitä haluaisin, jos jaksan. Mä en vielä pääse tekeen sairaanhoitajasijaisuuksia, koska opintopisteet ei riitä ja jos meen hoitajasijaisuutta tekeen, niin haluaisin johonkin semmoseen paikkaan mistä hyötysin tulevaisuudessa.

Noh, päätin, että en vielä tänä kesänä hae hoitajasijaisuuksia. Mietin, ett mitä mä tykkään tehä. Mä tykkään hevosista. Vähän googlailin ja löysin muutamia suomalaisia tyyppejä, jotka etti hevosenhoitajia ulkomaille ja kotimaahan. Mietin, ett ois siistii lähtee kesäks ulkomaille, kun nyt saattaa olla “viimenen mahollisuus” tehä niin. Neilikka on 3 v. ens vuonna ja vaatii eri tavalla tekemistä sitten jossa haluun olla mukana.

Laitoin meilii noille suomalaisille, jotka asuu ulkomailla (USA, Saksa ja Belgia). Sit törmäsin tyyppiin, joka etti tanskalaisen tyypin puolesta Suomesta hevosenhoitajaa kesäks. Laitoin meilii, ett hei, oisin kiinnostunu. Se tyyppi anto mulle uuden meiliosotteen. Long story short; mä lähen 1.6 Tanskaan Tanskan maajoukkueratsastajalle hevosenhoitajaks! En vaan voi uskoo tätä, oon ihan hypenä tästä! 😀

Äitille en oo vielä kertonu, mut tänään soitan sille.

Mahtavaa kevään alkua, ens kertaan

Rakkaudella,

Wili

I-Love-This-Post-Funny-Horse-Meme-Picture

Jaksaminen

Kiirettä on pitänyt. Yli kuukausi kerkesi vierähtämään viimeisestä postauksesta. Mä tuossa yhdessä vaiheessa teinkin videon, joka mun oli tarkotus postata tänne.

Tänään alkoi hiihtoloma, se kauan kaivattu loma. Tuntuu, että juuri olin joululomalla, mutta 4 viikkoa väänsin harkassa ja sitten 3 viikkoa koulussa. Harkkapäiviäkin jouduin 2 päivää korvaamaan, koska olin kipeä, ja tänään oli viimeinen korvauspäivä eli harkkakin on nyt pulkassa. Sitten 3 viikossa kurssi läpi ja koe on vasta loman jälkeen maanantaina, mutta kaikkia muita koulutehtäviä riitti.

Tuntuu, ettei vapaa päiviä oikein ole. Olen tässä kaikki 7 viikkoa mennyt sillä fiiliksellä, että kotona kerkiän käymään nukkumassa. Itsepähän itselleni nämä aikataulut teen. Päivät menivät harkassa tai koulussa, illat teatteriharkoissa. En mäkään nyt ihan 8-20 vääntänyt menemään, koska välillähän kouluun menin vasta 12.30 ja pääsin 15.45 ja teatteritreenit alkoivat 18, ja sieltä kotiin 20-21 väliin, joten aamuisin nukkui pitkään ja sitä rataa.

Omassa terveydessään sen huomaa, ettei ole kerennyt lepäämään. Tosiaan harkan aikana oli 2 viikkoa kipeänä, mutta olin vain 2 päivänä poissa. Nyt taas alkoi flunssa viime viikon sunnuntaina eli viidettä päivää taas kipeänä.

Terapiassa olen edelleen, kerran viikossa käyn. Nyt kaksi viimeisintä kertaa ollaan oikeastaan päästy siihen aiheeseen miksi halusin terapiaan; kuoleman- ja menettämisen pelko. Kuitenkaan terapiakäynnit eivät ole ahdistaneet, vaikkakin aiheet ovat itselleni erittäin ahdistavia.

Toinen ahdistava asia, painon nousu. Mullahan on pientä syömishäiriötaustaa, vaikkakaan mitään virallisia diagnooseja en ole koskaan saanut. Tajusin, tuossa tammikuun aikana, että taas on painoa tullut yhtäkkiä lisää 5 kiloa. Syksyn aikana tuli toiset 5 ja silloin elokuussa (kyllä, kuukauden sisään) lihoin 8 kiloa. Eli puolessa vuodessa painoa on tullut +18 kg. Aivan järkyttävää.

Elokuussa lihoin Mirtazapinin takia. Se nostaa ruokahalua, joten varmaankin söin kaikkea ja 8 kg matkaan mukaan. Sitten syksyn aikana 5 kiloa pikku hiljaa hiipi vyötärölle. Aloin jo miettimään, että en kai oo paksuna (en ole). Sitten tammikuussa tajusin, että mitäs helvettiä, taas vaaka näyttää +5kg. Mietin ja mietin, että miten voi olla. Syömiseni tai liikkumiseni ei ollut muuttunut. Ainut mihin lihomisen osasin yhdistää oli lääkkeet. Tutkin asiaa ja selvisihän se, Venlafaxin ja Pregabalin, molemmissa lääkkeissä haittavaikutuksena painon nousu.

Soitin liikkuvaan psykiatriseen työryhmään, joka on nyt vastannut hoidostani ja pyysin lääkärille puhelinaikaa. Ei lääkäri soittanut, ei soittanut vaikka 3 kertaa eri viikkoina soitin sinne ja sanoin, että nyt oikeesti pitäis saada asiaan jotain tolkkua.

Nyt tiistaina tuli viesti, että minulle soittaa keskiviikkona lääkäri. Olin, että jes vittu vihdoin. Lääkäri soitti, mutta se ei ollut lääkäri joka normaalisti hoitaa asioitani. Lääkäri soitti Psykiatriakeskuksesta ja siinä mielessä, että voitaisiinko minun hoitoa pikkuhiljaa alkaa siirtämään takaisin opiskelijaterveyteen. No, pusersin tämän kaiken lihomislääkejuttuni tälle lääkärille. Päädyimme lopettamaan Venlafaxinin, nostimme Voxran 150 mg -> 300 mg. Pregabalin pysyy samana, koska se pitää selkäkivut kurissa. Nyt toivottavasti paino lähtisi laskemaan.

Asia ahdistaa siksi vielä enemmän, että vaatteeni eivät tahdo mahtua päälleni enää. Vaatteista mukavimmat ovat yli-isot hupparini ja collarit. Farkkujen saaminen jalkaan on työn ja tuskan takana, joka itkettää joka kerta, kun farkkuja laitan jalkaan. No miksen käytä pelkkiä collareita ja huppareita, no koska en halua. On välillä kiva näyttää nätiltä, pistää farkut ja vähän korkoo jalkaan. Ja myöskin, pelkään, että jos luovutan farkkujen suhteen ja pidän vain collareita, niin jatkan lihomista tietämättäni.

Olen muutenkin jo reilusti ylipainoinen, olin ennenkin, ennen tätä 18 kg lihomista. Asia on koko ajan mielen päällä, koska nään ison mahani kokoajan. Vaatteet pursuaa ja puristaa, mikään ei näytä eikä tunnu hyvältä. Vaikka juuri sanoinkin, että kiva näyttää nätiltä joskus, nii joo joskus tuntuu nätiltä, mutta nyt ei. Vatsassa on lisää liloja raskausarpia, niitä löytii kainaloistakin. Ja ties mistä muualta, minne en nää… Ja kun ihan oikeasti, mä en syö paljoa mitään paskaa. Totta kai joskus tulee syötyy roskaruokaa, sipsii ja karkkii, mutta ei todellakaan sillä tahdilla, että puolen vuoden aikana olis melkein huomaamatta tullut 18_vitun_kiloa lisää.

Välillä hetken toivon, että voisin palata ajassa taaksepäin siihen, kun oli enemmän syömishäiriökäyttäytymistä.

ed

 

Työharjoittelua ja teatteria

Kaksi viikkoa harjoittelua takana, kaksi vielä edessä. Taas vaihteeks tuntuu, että oon kotona käyny vaan nukkumassa. Työvuorot on aina ma-pe 7.30-15.15, joten herätys on kello 5 aamulla, koska bussit kulkee jotenkin todella huonosti aamusin. Eli, aikasin nukkuun, aikasin herätys, töihin, töiden jälkeen useesti teatteritreenit tai sitten kotiin kaupan kautta ja nukkumaan.

Harjottelussa on ollu aivan mahtavaa. Tykkään ihan hirveesti olla siellä. Työporukka on aivan mahtava myös.

Teatteritreenejähän mulla on vähintään 2 viikossa, jotka kestää klo 18-21 yleensä. Ja sitten vielä on niitä jaettuja treenejä, joko ennen yhteisiä treenejä tyyliin klo 15-18 tai sitten ihan toisina päivinä. Ei oikee muuta ookkaan jaksanu sitten tehdäkkää.

Viime viikon lauantaina kävin tekemässä yhden rästitentin ja nyt odotan, että opettaja tarkistaa sen. Toivottavasti meni läpi. Ens viikon lauantaina käyn tekeen toisen rästitentin ja siitä viikon päästä kolmannen. Sit on kaikki rästitentit CHECK. Tuntuu valmiiks jo mahtavalta. Kunhan vaan kaikki menis sitten läpi.

Viime viikon sunnuntaina meille muutti punakorvakilpikonna Herra Ärrä. Ostettiin hänet Pesu Ry:ltä. Herrä Ärrä on todella sosiaalinen kilpikonna. Ärrän akvaario on meillä olohuoneessa, ja se vaan uiskentelee akvaarioonsa edes takas kun joku on olohuoneessa. Punakorvakilpparit on siis vesikilppareita, joten Ärrä asustaa 700 litrasessa akvaariossa, joka on puolillaan vettä. Ne tarvii myös vähän maapaikkaa mihin ne pääsee lämmitteleen. Kuvassa on Herrä Ärrä ja toisessa kuvassa Ärrä kiipee mun syliin.

 

Viikolla liityin sellaseen kun Pawshake. Ideana on, että mä esim oon sinne ilmottautunu lemmikinhoitajaks ja sit se kuka tarvii lemmikilleen hoitajaa niin voi palkata mut. Pawshake ottaa vähän välistä rahaa. Tänään mulla on koira päivähoidossa. :3

Ensi kertaan, rakkaudella

Wili

Lomat lusittu, heh heh.

Hyvä vitsi heti otsikkoon. “:D”

Mutta joo, huomenna alkaa harjoittelu numero kaksi. Meen TAYSiin ja lasten kanssa pääsen siellä touhuaan. En viiti kertoo tarkempaa tietoa harjoittelupaikasta. Oon todella innoissani asiasta, koska haluankin erikoistua lapsiin ja nuoriin sitten työelämässä. Oon varmaankin kertonu, että haluan “isona” olla sitten lasten ja nuorten psykiatrinen sairaanhoitaja. Ja oon varmaankin kertonu ne syytkin..? En nyt ite muista, mutta jos vaikka en ookkaan kertonu: lapsetkin voi olla masentunu ja sairastua vaikka mihin mielenterveysongelmiin ja haluan edistää sitä työtä. Haluan, että lasten ja nuorten mielenterveysongelmat huomataan ajoissa, jotta voidaan auttaa ajoissa. Sairaan hoidossa ennaltaehkäisy on kaikista paras asia.

Loma on menny hyvin, ei oo tullu stressattua, oon nukkunu hyvin ja sopivassa määrin touhunnu kaikkea.

Keväästä onkin tulossa kiireinen, teatterikerhon ja koulun vuoks. Meillä on ne 5 näytöstä huhtikuussa, joten treenejä on paljon. Koulussa on tiedossa paljon kursseja ja nää kaks harjottelua. Sitten päätin käydä nyt myös vielä ruotsin valmentavan kurssin, joka mun on käytävä ennen kun ruotsin kurssit alkaa koulussa. TAMKilla on siis sellainen käytäntö, että jos et oo ylioppilaskirjotuksissa kirjottanu ruotsia, käyt heti koulun alussa tekeen kokeen, jolla määritetään kuinka hyvin osaat kieltä. Sit jos et pääse läpi, pitää käydä valmentava kurssi ja jos pääset läpi, niin ei tarvi käydä. Sama on myös englannin kielen kirjotusten kanssa. Ja valmentavalle kurssille ei pääse, jos oot kirjottanu ruotsin tai pääset siitä kokeesta läpi. Ite oon onnellinen, että pääsen valmentavalle kurssille, koska en osaa ruotsia yhtään. En oo varma miten pääsin lukiossa ees kursseista läpi.

Mutta, eipäs tässä nyt muuta ihmeempää. En saanu aikaseks lomalla soitettua lääkärille ja pyydettyä Voxran nostoa, täytyy se kyllä hoitaa tässä pian.

Ensi kertaan rakkaudella

Wili

Loma

Tänään oli ensimmäinen lomapäivä. Tätä on odotettu. Vähän (ehkä) stressitöntä aikaa ennen harkkaa. Heti kyllä ens viikolla alan lukemaan uusintatenttiin, jonka käyn tekemässä harkan aikana.

Joululahjat on ostettu ja pakattu. Tänä vuonna en oo jaksanu laittaa mitään joulukoristeita enkä ees hakee mun kuusta varastosta. Tää on eka kerta muutamaan vuoteen, etten oo jaksanu tehä noita asioita. Yleensä oon tosi innoissani joulusta, ja joulukuusi on pystyssä ja koristeltu viimestään 15. joulukuuta ja jouluvalot partsilla 1. joulukuuta. Nyt oon vaan tehny kouluhommia, ollu teatterikerhon treeneissä ja kotona käyny nukkumassa.

Tammikuussa alkaakin ens kevään näytelmän treenaus kunnolla. Tää syksy harkkoja oli joka tiistai, tammikuussa on aina yhteiset treenit tiistaisin ja torstain, ja joka viikko on jaettuja treenejä. Jaetuissa treeneissä treenataan vaikka yhtä kohtausta ja ohjaaja pyytää tietyt tyypit paikalle. En saa kertoo näytelmän nimee vielä, koska nimen julkasu on tammikuussa. Huhtikuussa meillä on 5 näytöstä, jos joku teistä lukijoista asuu Tampereella niin suosittelen tuleen kattoon. Näytelmä kertoo yksinäisyydestä, ja perustuu tositarinoihin. Meidän kässäri on aivan mahtava. Facebookista löytyy Teatterikerho Ääriraja.

Tän vuoden viimeinen terapiakäynti oli tiistaina. Puhuttiin mun yksinäisyydentunteesta. Tunnen välillä olevani todella yksin, vaikka oonkin todella ekstrovertti. Mutta siitäpä se ehkä just johtuu. Mun kaikki kaverit on sellasia, että ne välillä tarvii omaa aikaa ja aikaa latautua yms. Mä lataudun, kun oon muiden ihmisten kanssa. Ja kun en voi olla muiden kanssa, niin lamaannun. Mä vaan lamaannun sänkyyn kattoon Netflixiä tai pelaamaan. Mä tarvin todella paljon muita ihmisiä ympärilleni, vähän liikaakin välillä. Mut tää ei oo aina ollu tällasta. Välillä oon ollu todella itsenäinen ja “mä pärjään”-meiningillä, etten tarvi ketään enkä mitään apua. Oon edelleen itsenäinen tietyissä asioissa, mutta tarvin paljon enemmän seuraa, mitä ihmiset pystyy mulle tarjoamaan, ja se lamaannuttaa mut. Ja koska on huono itsetunto ja masennus, niin aivot alkaa ajatteleen, että “ei kukaan susta tykkää/tykkää hengaa sun kanssa” tms vaikka järjellä tiedän, että se ei oo totta. Tässä kohtaa taas se järki ja tunteet alkaa kamppaileen, ja tunteet voittaa.

Eilen mun kaveri sano, että en anna tarpeeks krediittii itelleni mistään. En oikeestaa kehu itteeni yhtää mistää. Mun kaverin äitiki oli kysyny tältä kaverilta, että miks jotenki “kuuluttaa suureen ääneen tietämättömyyttään, vaikka se tietää paljon”. Mut en mä omasta mielestäni tiedä tai osaa. Ja taas kerran: huono itsetunto, huono minäkuva. En pidä itteeni missään arvossa. Ja taas kerran: järki koittaa huutaa, että kyllä sä tiät ja osaat, mutta tunteet tukahduttaa sen, kunnes ei enää mitää järjenääntä kuulu. Sen jälkeen tunteet alkaa rauhassa kuiskimaan päälle, “sä oot aivan vitun tyhmä ja tietämätön paska, etkä osaa yhtää mitää, miks ees yrität, kun tiedät, että epäonnistut?”. Mä en koskaan kehu itteeni, koska en omasta mielestäni oo kehun arvonen. Jos joku mua kehuu, niin joko ajattelen, että “älä ny vittu viiti valehdella” tai sit sanon “no eeeeii..”. Koita nyt sitten näitä asioita selittää ihmiselle, tai ihmisille, jotka pystyy kehuun ja kritisoimaan itteensä terveessä määrin.

Masennus, huono minäkuva, huono itsetunto, ahdistus, post-traumaattinen stressioireyhtymä. Nää on paskoja kavereita, joiden kanssa vaan joudun elään. En tiedä miten niistä pääsee eroon. En oikeesti tiiä, miten saan parannettua minäkuvaani tai itsetuntooni. Sitä asiaa lähdin selvittäänkin terapiaan.

Tiedättekö, jokaisen valittavan postauksen jälkeen, haluaisin pyytää anteeks sitä, että valitan.

Joten, kiitos ja anteeks, ja rakkaudella ens kertaan

Wili.

 

Nopeat kuulumiset

Taas on vierähtänyt tovi viime kirjoituksesta… Noh, ei pidä potea huonoa omatuntoa asiasta, aina ei vaan kerkiä tai jaksa.

Toka vika kouluviikko ennen joululomaa menossa. Tänään oli ainut “oikee” koulupäivä tällä viikolla, maanantaina kylläkin kävin tekeen tentin tenttiterraariossa ja huomenna täytyy käydä vähän tursaita moikkaamassa.

Ens viikon torstaina vika tentti tältä vuodelta, huhhuh. Aikamoinen urakka taas ollu. Välillä on tuntunu, että käyn vaan koulussa, ja kotona sitten luen kokeisiin ja nukun. Tänään alotan lukeen viimeseen tenttiin. Lasten hoitotyö on aiheena ja kun haluan lapsiin suuntautua niin nyt pitää sitten saada asiat päähän.

Mulla laskettiin Venlafaxin yhteen kapseliin päivässä ja sen kaverina edelleen Voxra. Siitä on nyt 1,5 viikkoo ja voin sanoa, että näkyy ja tuntuu olossa. Ei oo semmosta puhtia enää päällä ja ehkä vähän enemmän oon ollu alakulonen, mutta mun orgasmiongelmani on lähtenyt! Joten, luulen, että laitan lääkärille soittopyyntöä jos vaikkapa Voxraa vois nostaa. Täytyy varmaan se asia hoitaa ennen joulua, tai ennen vuoden vaihtoa, että sitten kun viikolla 2 meen harkkaan niin ois pirtee mieli. Tiedän kyllä, että mielialaan vaikuttaa myös tää pimeys. Ja stressi. Ja koulu. Jajajajaja…

Viime yönä en jostain syystä saanut ollenkaan nukutuks ja nyt oon valvonu vuorokauden ja tuntuu vähän höpöltä. Mietiskelin tässä, että jos yrittäis valvoo vaikka 18 saakka ja menis sitten nukkuun niin sais ainakin unta. En oo nyt parina iltana ottanu melatoniinia, koska haluan tehdä niin, että syön melatoniinia 2 vk – 1 kk putkeen ja pidän vähintään 1 viikon tauon. Se on ihan suositeltavaa, ettei aivojen oma melatoniinituotanto ihan surkastu pois. Mut vaikka en oo melatoniinia ottanut, niin oon yleensä aina jossain vaiheessa nukahtanu. Tänään alko oikeesti väsyttään 2 minuuttia ennen 7, ja herätys soi 7. Sitten koulussa siinä 11 aikaan silmät lipsu kiinni ja meinasin nukahtaa istuvalteni. Mutta nyt, oon pirtee taas. Vähän ehkä se pelottaa, että jos meen nukkuun nyt päikkärit niin ne venyy 3-4 tunnin päikkäreiks, tai pahimmas tapaukses johonkin kello 22-23 saakka ja sit oon taas yön hereillä.

Huomenna mennään käymään Turussa, moikkaamassa anoppia ja viemässä joululahjoja. Myös yhdellä kaverilla on TJ 0 -päivä huomenna niin täytyyhän sitäkin juhlistaa. 😉

Ainiin! Mursin oikeen jalan keskimmäisen varpaani sunnuntaina. 😀 Se oli jotenki oudon hauska juttu. Löin sen sunnuntaiaamuna listaan ja siihen tuli verta vuotava haava. Laitoin laastarin ja koko päivän ajattelin, että se on kipee, koska haava, right? No, illalla otin laastarin pois, niin varpaassa järkyttävä mustelma. Aloin epäileen, että se on murtunu, koska hassussa paikkaa mustelma. Maanantaiaamuna kävin näyttämässä terkkarissa, ja sairaanhoitaja oli vaan, että selkeesti murtunu. Kuvia ei otettu eikä sitä kipsata, mutta se varvas on tuettuna toiseen varpaaseen tukisiteellä. Ja se paranee viimestään 4 viikon kuluessa, eli viimestään kun harkan pitäis alkaa niin pitäis olla varpaan parantunu. Ehkä paras säkä ikinä.

Jooh, eipä tässä muuta. Meikäläinen varmaan syö jotain ja yrittää lukea tenttiin. Saas nähä tuleeko siitä mitään väsyneenä, vaikka ei väsytä. 😀

Ens kertaan, rakkaudella

Wili