Työharjoittelut

Tiedättekö mikä mua eniten ärsyttää koulussa? Otsikko antaa vihjettä, mutta se, että sä olet opiskelijastatuksella työharjoitteluissa.

Jos/kun saat työpaikan, sä meet sinne ja sua opetetaan tekemään asiat niin, että pärjäät itsekses siinä duunissa. Voit olla oma ittes heti, puhua sillee kun haluat ja heittää sitä läppää mitä normaalistikin. Kunhan vaan opit sen duunin ja teet siinä parhaas nii kaikki on hyvin.

Opiskelijana työpaikalla, maailman hirvittävin asia. Sun jokaista sanaa ja liikettä vahditaan. Se on hienoo, ett ihmiset ymmärtää, ett hei oot opiskelija, joten et osaa kaikkee. Ei, ei se oo se pahin. Se, ettet sä uskalla olla oma ittes. Sä et uskalla heittää sitä huonoo läppää mitä muutenkin heität, et uskalla sanoo mitää kahvihuoneessa, koska sua tarkkaillaan.

Mä aika usein uskallan. Mä tosi nopeesti uskallan olla oma itseni ja puhua asioita. Heitän sen läpän ja jossain joku kuulee sen ja sanoo ääneen “voiko toi sanoo noin?”. Okei, joo, myönnän, en aina ajattele, ennen kun puhun. Mullon kova ääni ja puhun paljon, tiedän.

Ton oon huomannut mun jokaisessa harkassa. Opiskelijan pitäis saada olla oma itsensä, opiskelija ei oo mikään semmonen, että sä voit käyttää sitä hyväkses kun on joku duuni mitä sä et haluu tehä. Opiskelijan ei tarvii tykätä kaikesta, haluta mennä kaikkeen mukaan. Mä oon aina menny, koska niin oletetaan mun tekevän.

Toinen asia, tää esimerkki on mun viimesimmästä harkkapaikasta. Kun sä haluat kertoo ja myöntää, että tää työharjoittelu oli ihan helvetin rankkaa henkisesti, niin joku sanoo, että “älä ny kaikille anna pahaa kuvaa”. En mä anna kenellekkään pahaa kuvaa, mä kerron oman totuuteni ja muut saa maalata oman kuvansa. Jos joku yhtä rikki oleva ihminen kun mä, menee samaan harkkapaikkaan missä viimeks olin, niin haluun, ett se tietää, ett siellä ei todellakaan ollut aina helppoo henkisesti. Ite olin lähellä, että keskeytin harkkani. Se oli rankkaa, mut en vaihtais päivääkään. Ne laikkarit, hoitajat, lääkärit, fyssarit, puheterapeutit… Kaikki, jotka siellä työskentelee, on aivan helvetin vahvoja ihmisiä.

Loppujen lopuks, mulla on ollut tosi kivaa jokaisessa harkkapaikassa. Jokaisessa paikassa on tyyppejä, kenen kaa tulin juttuun ja myös niitä keiden kaa en. Suurimmaks osaks palaute mitä oon saanu, huono palaute, on ollu sellasta, mikä liittyy muhun ihmisenä. En oo saanu huonoo palautetta siitä työstä mitä teen. Huono palaute on ollut juur sitä mitä kuulen muutenkin; puhun päälle, puhun paljon, puhun kovaa, huonot vitsit, huonot vitsit väärässä paikassa… Ja myönnän ton kaiken ja tiedän, että teen noita asioita. Ihan jokapäiväisessä elämässäni.

Mä en voi mitään mun persoonalle. Ja perheelleni kenen kanssa kasvoin. Siellä pitää huutaa toisen päälle, ett saat puheenvuoron ja hetikohta joku puhuu sun päälle. En siltikään vaihtais perhettäni mihinkään. Mä osaan olla kunnollinen, hiljaa ja odottaa vuorooni, mut kun innostun niin… Se on morjens.

Mun oli pakko purkaa tunteitani työharjotteluita kohtaan, koska välil tuntuu, ett opiskelijoita lytätään. Kuitenkin, monessa paikassa on ihana opiskelijamyönteinen ilmapiiri.

Rakkaudella ens kertaan,

Wili.

30688164_129788731206169_2854392280888901632_n

 

Haastattelu

Mua haastatteli Ylen toimittaja tuossa viikko pari sitten. Tässä linkki juttuun:

https://yle.fi/uutiset/3-10135694

Aiheena on kuntoutuspsykoterapia. Toimittaja löysi mut Suomen Mielenterveysseuran sivuilta, tai siis löysi mun blogin ja otti yhteyttä Facebookin kautta. Ja tietenkin suostuin haastateltavaks, koska aihe on tärkee.

Kuntoutuspsykoterapiaan on vaikee päästä ja sitä on vaikee hakee. Oon samaa mieltä tuon psykoterapeutin kanssa, ketä haastateltiin tähän myös, että terapiaan pitäisi päästä nopeammin, helpommin ja lyhyemmäksi aikaa.

Otsikko on raflaava, mutta ideana onkin kiinnittää lukijan huomio. “Pikkutytön isä kuoli… 23-vuotiaana hän käy asioita läpi terapiassa”, miks en oo päässyt aikaisemmin terapiaan? Jutteluapua oli tarjolla heti iskän kuoleman jälkeen, mutta ei terapiaa. Olisinko välttynyt lääkkeiltä ja olisinko voinu parantua masennuksesta, jos olisin saanu terapiaa ajoissa?

therapy

Vlogin aloitus

Siitä saakka, kun oon pitäny blogia, oon samalla halunnu alottaa vlogin. Ja nyt oon päättäny, että alotan sen.

Musta tuntuu, että pystyn asiat selittää ja kertoo paremmin videolle, kun kirjottamalla. Eleet ja mielentilat on paljon helpompia näyttää videolla.

Päätin myös, että teen sen vlogin englanniks. Jatkan myös samalla tän blogin pitämistä suomeks ja linkkaan tänne aina uuden vlogin sit myös. 🙂

Tää kirjotus oli nyt vaan tämmöne “hei moi mullon vaa tämmöne ilmotusasia”.

Joten, seuraavaan kertaan

Rakkaudella

Wili

IMG_E4183

Kesätyö

Mä en viime kesänä menny töihin. Olin sairaslomalla, koska paloin loppuun. Jos en kesäks ois saanu sairaslomaa, niin olisin vaan menny pahempaan jamaan. Olin sairaslomalla toukokuun lopusta syyskuun 11. päivään eli 3,5 kk. En menny kouluun ekana periodina, vasta ekaan harkkaan.

Mä tossa vuoden vaihteen aikaan aloin  miettii kesätöitä, että jaksanko tänä kesänä ja mitä haluaisin, jos jaksan. Mä en vielä pääse tekeen sairaanhoitajasijaisuuksia, koska opintopisteet ei riitä ja jos meen hoitajasijaisuutta tekeen, niin haluaisin johonkin semmoseen paikkaan mistä hyötysin tulevaisuudessa.

Noh, päätin, että en vielä tänä kesänä hae hoitajasijaisuuksia. Mietin, ett mitä mä tykkään tehä. Mä tykkään hevosista. Vähän googlailin ja löysin muutamia suomalaisia tyyppejä, jotka etti hevosenhoitajia ulkomaille ja kotimaahan. Mietin, ett ois siistii lähtee kesäks ulkomaille, kun nyt saattaa olla “viimenen mahollisuus” tehä niin. Neilikka on 3 v. ens vuonna ja vaatii eri tavalla tekemistä sitten jossa haluun olla mukana.

Laitoin meilii noille suomalaisille, jotka asuu ulkomailla (USA, Saksa ja Belgia). Sit törmäsin tyyppiin, joka etti tanskalaisen tyypin puolesta Suomesta hevosenhoitajaa kesäks. Laitoin meilii, ett hei, oisin kiinnostunu. Se tyyppi anto mulle uuden meiliosotteen. Long story short; mä lähen 1.6 Tanskaan Tanskan maajoukkueratsastajalle hevosenhoitajaks! En vaan voi uskoo tätä, oon ihan hypenä tästä! 😀

Äitille en oo vielä kertonu, mut tänään soitan sille.

Mahtavaa kevään alkua, ens kertaan

Rakkaudella,

Wili

I-Love-This-Post-Funny-Horse-Meme-Picture

Jaksaminen

Kiirettä on pitänyt. Yli kuukausi kerkesi vierähtämään viimeisestä postauksesta. Mä tuossa yhdessä vaiheessa teinkin videon, joka mun oli tarkotus postata tänne.

Tänään alkoi hiihtoloma, se kauan kaivattu loma. Tuntuu, että juuri olin joululomalla, mutta 4 viikkoa väänsin harkassa ja sitten 3 viikkoa koulussa. Harkkapäiviäkin jouduin 2 päivää korvaamaan, koska olin kipeä, ja tänään oli viimeinen korvauspäivä eli harkkakin on nyt pulkassa. Sitten 3 viikossa kurssi läpi ja koe on vasta loman jälkeen maanantaina, mutta kaikkia muita koulutehtäviä riitti.

Tuntuu, ettei vapaa päiviä oikein ole. Olen tässä kaikki 7 viikkoa mennyt sillä fiiliksellä, että kotona kerkiän käymään nukkumassa. Itsepähän itselleni nämä aikataulut teen. Päivät menivät harkassa tai koulussa, illat teatteriharkoissa. En mäkään nyt ihan 8-20 vääntänyt menemään, koska välillähän kouluun menin vasta 12.30 ja pääsin 15.45 ja teatteritreenit alkoivat 18, ja sieltä kotiin 20-21 väliin, joten aamuisin nukkui pitkään ja sitä rataa.

Omassa terveydessään sen huomaa, ettei ole kerennyt lepäämään. Tosiaan harkan aikana oli 2 viikkoa kipeänä, mutta olin vain 2 päivänä poissa. Nyt taas alkoi flunssa viime viikon sunnuntaina eli viidettä päivää taas kipeänä.

Terapiassa olen edelleen, kerran viikossa käyn. Nyt kaksi viimeisintä kertaa ollaan oikeastaan päästy siihen aiheeseen miksi halusin terapiaan; kuoleman- ja menettämisen pelko. Kuitenkaan terapiakäynnit eivät ole ahdistaneet, vaikkakin aiheet ovat itselleni erittäin ahdistavia.

Toinen ahdistava asia, painon nousu. Mullahan on pientä syömishäiriötaustaa, vaikkakaan mitään virallisia diagnooseja en ole koskaan saanut. Tajusin, tuossa tammikuun aikana, että taas on painoa tullut yhtäkkiä lisää 5 kiloa. Syksyn aikana tuli toiset 5 ja silloin elokuussa (kyllä, kuukauden sisään) lihoin 8 kiloa. Eli puolessa vuodessa painoa on tullut +18 kg. Aivan järkyttävää.

Elokuussa lihoin Mirtazapinin takia. Se nostaa ruokahalua, joten varmaankin söin kaikkea ja 8 kg matkaan mukaan. Sitten syksyn aikana 5 kiloa pikku hiljaa hiipi vyötärölle. Aloin jo miettimään, että en kai oo paksuna (en ole). Sitten tammikuussa tajusin, että mitäs helvettiä, taas vaaka näyttää +5kg. Mietin ja mietin, että miten voi olla. Syömiseni tai liikkumiseni ei ollut muuttunut. Ainut mihin lihomisen osasin yhdistää oli lääkkeet. Tutkin asiaa ja selvisihän se, Venlafaxin ja Pregabalin, molemmissa lääkkeissä haittavaikutuksena painon nousu.

Soitin liikkuvaan psykiatriseen työryhmään, joka on nyt vastannut hoidostani ja pyysin lääkärille puhelinaikaa. Ei lääkäri soittanut, ei soittanut vaikka 3 kertaa eri viikkoina soitin sinne ja sanoin, että nyt oikeesti pitäis saada asiaan jotain tolkkua.

Nyt tiistaina tuli viesti, että minulle soittaa keskiviikkona lääkäri. Olin, että jes vittu vihdoin. Lääkäri soitti, mutta se ei ollut lääkäri joka normaalisti hoitaa asioitani. Lääkäri soitti Psykiatriakeskuksesta ja siinä mielessä, että voitaisiinko minun hoitoa pikkuhiljaa alkaa siirtämään takaisin opiskelijaterveyteen. No, pusersin tämän kaiken lihomislääkejuttuni tälle lääkärille. Päädyimme lopettamaan Venlafaxinin, nostimme Voxran 150 mg -> 300 mg. Pregabalin pysyy samana, koska se pitää selkäkivut kurissa. Nyt toivottavasti paino lähtisi laskemaan.

Asia ahdistaa siksi vielä enemmän, että vaatteeni eivät tahdo mahtua päälleni enää. Vaatteista mukavimmat ovat yli-isot hupparini ja collarit. Farkkujen saaminen jalkaan on työn ja tuskan takana, joka itkettää joka kerta, kun farkkuja laitan jalkaan. No miksen käytä pelkkiä collareita ja huppareita, no koska en halua. On välillä kiva näyttää nätiltä, pistää farkut ja vähän korkoo jalkaan. Ja myöskin, pelkään, että jos luovutan farkkujen suhteen ja pidän vain collareita, niin jatkan lihomista tietämättäni.

Olen muutenkin jo reilusti ylipainoinen, olin ennenkin, ennen tätä 18 kg lihomista. Asia on koko ajan mielen päällä, koska nään ison mahani kokoajan. Vaatteet pursuaa ja puristaa, mikään ei näytä eikä tunnu hyvältä. Vaikka juuri sanoinkin, että kiva näyttää nätiltä joskus, nii joo joskus tuntuu nätiltä, mutta nyt ei. Vatsassa on lisää liloja raskausarpia, niitä löytii kainaloistakin. Ja ties mistä muualta, minne en nää… Ja kun ihan oikeasti, mä en syö paljoa mitään paskaa. Totta kai joskus tulee syötyy roskaruokaa, sipsii ja karkkii, mutta ei todellakaan sillä tahdilla, että puolen vuoden aikana olis melkein huomaamatta tullut 18_vitun_kiloa lisää.

Välillä hetken toivon, että voisin palata ajassa taaksepäin siihen, kun oli enemmän syömishäiriökäyttäytymistä.

ed

 

Työharjoittelua ja teatteria

Kaksi viikkoa harjoittelua takana, kaksi vielä edessä. Taas vaihteeks tuntuu, että oon kotona käyny vaan nukkumassa. Työvuorot on aina ma-pe 7.30-15.15, joten herätys on kello 5 aamulla, koska bussit kulkee jotenkin todella huonosti aamusin. Eli, aikasin nukkuun, aikasin herätys, töihin, töiden jälkeen useesti teatteritreenit tai sitten kotiin kaupan kautta ja nukkumaan.

Harjottelussa on ollu aivan mahtavaa. Tykkään ihan hirveesti olla siellä. Työporukka on aivan mahtava myös.

Teatteritreenejähän mulla on vähintään 2 viikossa, jotka kestää klo 18-21 yleensä. Ja sitten vielä on niitä jaettuja treenejä, joko ennen yhteisiä treenejä tyyliin klo 15-18 tai sitten ihan toisina päivinä. Ei oikee muuta ookkaan jaksanu sitten tehdäkkää.

Viime viikon lauantaina kävin tekemässä yhden rästitentin ja nyt odotan, että opettaja tarkistaa sen. Toivottavasti meni läpi. Ens viikon lauantaina käyn tekeen toisen rästitentin ja siitä viikon päästä kolmannen. Sit on kaikki rästitentit CHECK. Tuntuu valmiiks jo mahtavalta. Kunhan vaan kaikki menis sitten läpi.

Viime viikon sunnuntaina meille muutti punakorvakilpikonna Herra Ärrä. Ostettiin hänet Pesu Ry:ltä. Herrä Ärrä on todella sosiaalinen kilpikonna. Ärrän akvaario on meillä olohuoneessa, ja se vaan uiskentelee akvaarioonsa edes takas kun joku on olohuoneessa. Punakorvakilpparit on siis vesikilppareita, joten Ärrä asustaa 700 litrasessa akvaariossa, joka on puolillaan vettä. Ne tarvii myös vähän maapaikkaa mihin ne pääsee lämmitteleen. Kuvassa on Herrä Ärrä ja toisessa kuvassa Ärrä kiipee mun syliin.

 

Viikolla liityin sellaseen kun Pawshake. Ideana on, että mä esim oon sinne ilmottautunu lemmikinhoitajaks ja sit se kuka tarvii lemmikilleen hoitajaa niin voi palkata mut. Pawshake ottaa vähän välistä rahaa. Tänään mulla on koira päivähoidossa. :3

Ensi kertaan, rakkaudella

Wili

Lomat lusittu, heh heh.

Hyvä vitsi heti otsikkoon. “:D”

Mutta joo, huomenna alkaa harjoittelu numero kaksi. Meen TAYSiin ja lasten kanssa pääsen siellä touhuaan. En viiti kertoo tarkempaa tietoa harjoittelupaikasta. Oon todella innoissani asiasta, koska haluankin erikoistua lapsiin ja nuoriin sitten työelämässä. Oon varmaankin kertonu, että haluan “isona” olla sitten lasten ja nuorten psykiatrinen sairaanhoitaja. Ja oon varmaankin kertonu ne syytkin..? En nyt ite muista, mutta jos vaikka en ookkaan kertonu: lapsetkin voi olla masentunu ja sairastua vaikka mihin mielenterveysongelmiin ja haluan edistää sitä työtä. Haluan, että lasten ja nuorten mielenterveysongelmat huomataan ajoissa, jotta voidaan auttaa ajoissa. Sairaan hoidossa ennaltaehkäisy on kaikista paras asia.

Loma on menny hyvin, ei oo tullu stressattua, oon nukkunu hyvin ja sopivassa määrin touhunnu kaikkea.

Keväästä onkin tulossa kiireinen, teatterikerhon ja koulun vuoks. Meillä on ne 5 näytöstä huhtikuussa, joten treenejä on paljon. Koulussa on tiedossa paljon kursseja ja nää kaks harjottelua. Sitten päätin käydä nyt myös vielä ruotsin valmentavan kurssin, joka mun on käytävä ennen kun ruotsin kurssit alkaa koulussa. TAMKilla on siis sellainen käytäntö, että jos et oo ylioppilaskirjotuksissa kirjottanu ruotsia, käyt heti koulun alussa tekeen kokeen, jolla määritetään kuinka hyvin osaat kieltä. Sit jos et pääse läpi, pitää käydä valmentava kurssi ja jos pääset läpi, niin ei tarvi käydä. Sama on myös englannin kielen kirjotusten kanssa. Ja valmentavalle kurssille ei pääse, jos oot kirjottanu ruotsin tai pääset siitä kokeesta läpi. Ite oon onnellinen, että pääsen valmentavalle kurssille, koska en osaa ruotsia yhtään. En oo varma miten pääsin lukiossa ees kursseista läpi.

Mutta, eipäs tässä nyt muuta ihmeempää. En saanu aikaseks lomalla soitettua lääkärille ja pyydettyä Voxran nostoa, täytyy se kyllä hoitaa tässä pian.

Ensi kertaan rakkaudella

Wili